Savon koronatilanne erittäin rauhallinen – Keiteleellä kunnan ensimmäinen tartunta

Pohjois-Savon uusien koronavirustartuntojen määrä on vaihteeksi vähäinen. Mostphotos
Petri Karvinen

Petri Karvinen

Pohjois-Savon koronavirustilanne on pysynyt tiistain jälkeen rauhallisena. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastoihin rekisteröityi maakunnasta keskiviikkona yksi tartunta Kuopiosta, minkä lisäksi Keitele tiedotti kunnan kautta aikain ensimmäisestä tartunnasta.

THL:n mukaan yksittäinen koronatartunta kävi ilmi myös Etelä-Savon Mikkelissä. Itä-Savosta uusia tapauksia ei rekisteröitynyt lainkaan.

THL:n tilastot päivittyvät muutaman päivän viiveellä. Kuopion kaupunki tiedotti, ettei kaupungissa ole käynyt ilmi tiistain jälkeen uusia koronatapauksia tai joukkoaltistumisia.

Keskiviikkona THL:n tartuntalukuja korjattiin lisäksi niin, että Iisalmeen lisättiin yksi ja Suonenjoelta poistettiin yksi vahvistettu koronavirustapaus. Tilastoa on tällä tavoin korjattu pandemian alettua ennenkin.

Koronatilanne Pohjois-Savossa: Lue täältä maakunnan tuoreimmat tiedot

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut