Vuoden kaupunginosaksi on ehdolla kaksi paikkaa Kuopiosta ja Käpylä – "Nykytrendein sanottuna yhteisöllisyys ja yhteisökasvatus nousee täällä esiin luonnostaan"

Riistavesi on ehdolla Vuoden kaupunginosaksi. Paula Pohjamo
Aku-Pekka Mölsä

Aku-Pekka Mölsä

Yhdessä tekeminen ja asukkaiden itse järjestämät tapahtumat, ystävälliset ihmiset ja välitön yhteenkuuluvaisuuden tunne, kadulla jutustelu, aktiivinen kaupunginosayhdistys. Tällaisista asioista kerrottiin, kun Kotiseutuliitto pyysi ehdotuksia Vuoden kaupunginosaksi.

Kuopiosta kilpailussa ovat mukana Saaristokaupunki ja Riistavesi, Suonenjoelta Käpylä.

Tänä vuonna esiin nousi erityisesti naapuruston välittäminen ja huolenpito toisista ihmisistä, esimerkiksi ruoka-avun toimittaminen kotiin vähävaraisille.

– Lähetetyistä ehdotuksista minulle syntyy positiivinen tunne siitä, että suomalaisissa kaupungeissa ja kaupunginosissa asukkaat ovat halukkaita tekemään yhteistyötä erilaisten toimijoiden kanssa. Yhdessä tekemällä saadaan paljon hyvää aikaan, palkintoraadin puheenjohtaja Tuula Salo sanoo.

Kilpailuun kertyi yhteensä 243 ehdotusta kaikkiaan 25 eri kaupungista ja 110 kaupunginosasta. Pohjois-Savosta ehdotettiin Kuopion Saaristokaupunkia ja Riistavettä sekä Suonenjoen Käpylää.

– Upea luonto ja vesistö liikkua ja ulkoilla. Koko kylä tuntee toisensa ja talkoohenkeä löytyy. Riistavesi on sopivan lähellä ja kattavine palveluineen, ehdotuksessa iloitaan.

– Nykytrendein sanottuna yhteisöllisyys ja yhteisökasvatus nousee täällä esiin luonnostaan. Näkyy vaikkapa yhdessä talvella kolatusta luistinradasta Kalkavedelle, jonne kaikki ovat tervetulleita, kerrotaan Saaristokaupungin ehdotuksessa.

"Rauhallinen ja kaunis. Kolme kilometriä keskustaan, ei metelöintejä eikä yöllisiä autoilijoita ja mopoilijoita. Ei liian ahtaasti rakennettu", Käpylän ehdottaja toteaa.

Palkinnot julistettiin haettaviksi tammikuussa, ja valintaraatina toimii Kotiseutuliiton kaupunkijaosto.

Ehdotukset tehtiin Kotiseutuliiton sivuilla olevalla kaavakkeella, ja kuka tahansa saattoi tehdä ehdotuksen.

Voittaja julkistetaan Flooran päivänä 13. toukokuuta.

Viime vuonna voittajaksi selviytyi Lauttasaari Helsingistä.

(Juttuun lisätty 15.4. klo 13.39 sitaatti Käpylästä. Lisäksi toinen sitaatti koskee Saaristokaupunkia, eikä Riistavettä)

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut