Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tahkon megakarkelot on tältä kesältä peruttu – "Pettymys on valtava"

Vallitseva koronatilanne ja kesäkuun loppuun yltävät rajoitukset estävät Savon suurimman juhannusfestivaalin Tahko Juhannuksen järjestämisen tulevana kesänä, kertovat järjestäjät nettisivuillaan.

Festivaali oli julkaissut ohjelmistoonsa valovoimaisia kotimaisia artisteja, kuten Apulanta, Behm, Ellinoora sekä Teflon Brothers. Tapahtuman koko ohjelmisto jäi kaikessa komeudessaan julkaisematta.

– Suru puserossa joudumme kertomaan, että Tahko Juhannus 2021 ei toteudu. Teimme kaikkemme, että tapahtuma olisi voitu järjestää, mutta kesäkuun koronarajoituksista johtuen meidän ei ole mahdollista toteuttaa Tahko Juhannuksen arvoista rakkauden juhannusta. Ei olisi vuosi sitten uskonut, että olemme taas samassa tilanteessa, ja missaamme Tahko Juhannuksen jo toista kertaa perättäin, festivaalipäällikkö Allu Koskinen harmittelee.

– Pettymys on valtava, mutta me luotamme parempaan huomiseen. Juhannuksena 2022 me juhlitaan isommin, kuin koskaan, ja silloin koko Savo raikaa ja luvassa on taatusti kesän kuumin afterski, povaa Koskinen.

Tahko Juhannus juhlitaan ensi vuonna kolmipäiväisenä Tahkovuoren Event Parkissa 23.–25.6.2022. Päätöksen lipun säilyttämisestä voi tehdä 2022 ohjelmajulkistuksen jälkeen.

Tahko Juhannus 2020 ja 2021 vuosien liput käyvät sisäänpääsynä sellaisenaan myös Tahko Juhannukseen 2022.