Tiina Raevaaran kirjoissa on tieteellinen pohja, eikä uusimmassa ole seksiä nimeksikään

.

Tiina Raevaara katsoo jo koronapandemiasta eteenpäin. ”Tämä aika tulee olemaan hedelmällisen antoisa tutkia sitä, kuinka onnistuttiin viestimään tieteeseen liittyvästä epävarmuudesta.” LAURA OJA

Suonna Kononen

Jäätiköt pienenevät ja ikirouta sulaa. Entäpä jos maasta herääkin kevätkrookusten sijaan jotakin ihmiskunnalle vaarallisempaa?

Tämänkaltaiselle mahdollisuudelle rakentuu Tiina Raevaaran kevään 2021 kirja Polaaripyörre. Raevaara on sijoittanut jännitysromaaninsa tapahtumat keskitettyyn saariympäristöön Huippuvuorille. Kirjassa esiintyvät Raevaaran viimevuotisesta Kaksoiskierteestä tutut henkilöt, geenitutkija Eerika ja hänen tyttärensä Tuulikki.

– Mikään ainutkertainen ajatushan jäästä vapautuva alkueläin ei ole, kyllä tuollaisia pohdintoja on uutisistakin voitu lukea, Raevaara kertoo puhelinhaastattelussa.

– Aihe tuntui kuitenkin antavan hyvän mahdollisuuden kirjoittaa ajassa kiinni olevaa tekstiä. Se taas, että kerron tarttuvasta sairaudesta maailmassa, johon iski koronapandemia, on sattumaa. Se tuntui itsestäkin kirjoittaessa hurjalta. Käsikirjoitus oli minulla jo hyvässä vauhdissa ennen vuoden 2020 kevättä.

Perinnöllisyystieteestä väitelleeltä Kaksoiskierteen ja Polaaripyörteen laboratoriotyökuvaukset, Kaksoiskierteen perinnöllisyyskelat ja Polaaripyörteen ilmastokeskustelutausta irtoavat luontevasti. Aiheita sivutessaankin varsinainen pandemia- tai ilmastonmuutosromaani Polaaripyörre ei ole, vaikka ilmastotietoisuus onkin tullut ryminällä suomalaiseen kirjallisuuteen, Risto Isomäen vanavedessä monen muunkin kirjailijan teoksiin.

En usko, että romaanikirjailijalta kaivataan kirjaa, joka selittää koronapandemian.

– En usko, että romaanikirjailijalta kaivataan kirjaa, joka selittää koronapandemian, vaan kirjaa, joka selittää ihmisyyttä. Kirjailijana haluan kirjoittaa hyvän tarinan, en opettaa. Sille on muita foorumeita, Raevaara toteaa.

Tiedekeskustelua Tiina Raevaara pääsee halutessaan popularisoimaan toisessa työssään, tiedetoimittajana. Suomen Kuvalehdessä pyörii säännöllisesti hänen tiedebloginsa. Ilmastonmuutosta ei voi sulkea enää vain lehtien tiedesivuille. Mitä mieltä Raevaara on ajasta, joka vaatii toimittajilta ekspertiisiä isoista tiedeaiheista?

– Toimittajia on monenlaisia. Olen tyytyväinen, minkälaisia on sattunut omalle kohdalleni – vaikkapa puolisokseni, joka on ex-toimittaja. Itseäni haastatelleet toimittajat ovat saaneet minunkin kuulostamaan kauhean selkeältä, Raevaara tuumailee huumoria äänessään.

– Tiedetaustaisena ihmisenä ajattelen toki, että siinä mitä tieteestä kerrotaan voisi nykyään olla parantamisenkin varaa. Kunnianhimolle olisi käyttöä, kun lukee päivänuutisointia. Mutta kaikkensa Suomessa tehdään hyvää journalismia.

"Toimittajia on monenlaisia. Olen tyytyväinen, minkälaisia on sattunut omalle kohdalleni – vaikkapa puolisokseni, joka on ex-toimittaja. Itseäni haastatelleet toimittajat ovat saaneet minunkin kuulostamaan kauhean selkeältä." LAURA OJA

Polaaripyörteestä lukijaa pistää silmään mielenkiintoinen detalji. Kun valtaosa romaanikirjailijoista – venäläisistä klassikoista alkaen – yrittää koukuttaa lukijan naimakaupoilla ja eroottisella värinällä joidenkin päähenkilöiden kesken, olkootpa teemat taustalla kuinka kunnianhimoisia hyvänsä, on Polaaripyörre harvinaisen seksi- ja rakkausvapaa vyöhyke kirjakseen.

– No se tapahtuukin niin kylmässä paikassa, Raevaara nauraa havainnolle.

– Ehkä minua kuitenkin kiinnosti pohtia nyt muita teemoja. Esimerkiksi ystävyyttä ja lojaaliutta. Ne ovat kirjassa käsittääkseni kuitenkin esillä.

Moni joutuu tekemään kompromisseja taloutensa ja riippumattomuutensa, omien ja työnantajan mielihalujen, oman ja lapsensa hyvinvoinnin, oikeaksi ja vääräksi kokemansa väliltä.

Tätä Raevaara punoo Polaaripyörteen taustalle.

Kirjailijat eivät ole kärsineet korona-ajasta niin paljon kuin esiintyvät taiteilijat, mutta luentokeikkoja, julkaisutilaisuuksia, kirjamessuja ja kirjallisuustapahtumia hekin ovat menettäneet, siis näkyvyyttä työlleen, lukijakontakteja.

Mitä Tiina Raevaara ajattelee korona-ajasta?

– Ihan kuin kaikki muutkin kärsimättömänä toivon, että tämä kaikki olisi ohi, Raevaara vastaa jatkaen ehdalla tieteentekijän tyylillä:

– Nyt se ei tunnu antoisalta, mutta jälkeenpäin ajateltuna tämä aika tulee olemaan hedelmällisen antoisa tutkia sitä, kuinka onnistuttiin viestimään tieteeseen liittyvästä epävarmuudesta. Tarjolla tulee olemaan kiinnostava aineisto, miten tutkijoista poliitikkoihin ja journalisteihin onnistuttiin koronasta viestimisessä. Odotan koronan ohi menoa silläkin, että voitaisiin ruveta purkamaan, mitä tehtiin ja mitä oltaisiin voitu tehdä toisin.

Kiinnostava on sekin huomio, mitä kirjailija, samalla Like-kustantamolla Raevaaran kanssa oleva J. Pekka Mäkelä sanoi vastikään Karjalaisen haastattelussa: Että vaikka disinformaatiotakin ajassa liikkuu, on osoittautunut, että valtaosa kansalaisista arvostaa tutkittua, tieteellistä tietoa.

Huuhaaväki on heikommilla kuin ennen koronaa.

– Suomalaisista suurin osa pyrkii kunnolliseen ja vastuuntuntoiseen tekemiseen, että koronasta ja rajoituksista päästäisiin ulos. Rokotteita otetaan vahvassa rintamassa, Raevaara vahvistaa.

– Mikä tärkeintä, ehkä tästä kaikesta otetaan jatkossa jotain oppia. Joitakin hyviä käytäntöjä saisi jäädä, etätyön mahdollisuuksien lisääntyminen, turhan matkustamisen vähentyminen, lisääntynyt kirjojen lukeminen.

Kirjailija

Tiina Raevaara

Syntynyt Keravalla 1979, missä asuu edelleen.

Vapaa kirjailija ja tiedetoimittaja. Erikoistunut tiedeaiheisiin, oma tiedeblogi Suomen Kuvalehdessä.

Väitteli tohtoriksi perinnöllisyystieteestä 2005.

Esikoisromaani Eräänä päivänä tyhjä taivas ilmestyi vuonna 2008. Raevaaralta on julkaistu kymmenkunta romaania ja yksi novellikokoelma sekä tietokirjoja.

Saanut muun muassa Runeberg-palkinnon vuonna 2011 ja Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon 2015.

Kommentoi

Mainos: Pihlajalinna Kuopio

Kirkkaampi hymy suuhygienistin vastaanotolla

Mainos: K-Citymarket Päiväranta ja K-Citymarket Kolmisoppi

Anna ajallesi arvoa - kaikki ostokset yhdellä kertaa Kuopion K-Citymarketeista. Kaupungin laajimmat valikoimat valitaan huolella ja ammattitaidolla

| Päivitetty

Mainos: Savon Sanomat

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut