Kokoontumisrajoitukset muuttuvat Savossa heti vapun jälkeen

50 hengen kokoontumisraja voi tuoda uusia mahdollisuuksia tapahtumien järjestäjille. Sami Lettojärvi

Kaisu Lötjönen

Kokoontumisrajoituksia kevennetään ensi viikolla Pohjois- ja Etelä-Savossa sekä Pohjois-Karjalassa.

Itä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt torstaina päätöksen, jonka mukaan ensi maanantaista lähtien näiden kolmen sairaanhoitopiirin alueella kokoontumisrajoitus yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa 50 henkilöä.

Uudet päätökset ovat voimassa toukokuun loppuun.

Vapun ajan voimassa on vielä 20 henkilön rajoitus.

Itä-Savossa raja on kuusi henkilöä eikä sinne ole kevennyksiä vielä luvassa. Rajoitukset ovat siellä voimassa 22. toukokuuta asti.

Itä-Suomen aluehallintoviraston päätöksen perusteena on alueellisen tilanteen kokonaisarvio. Päätöksessä on otettu huomioon myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntija-arviot sekä sosiaali- ja terveysministeriön antama ohjaus.

Itä-Savon sairaanhoitopiirin alueella epidemia on edelleen kiihtymisvaiheessa, eikä perusteita yleisötilaisuuksien rajoittamispäätöksen muuttamiselle ole ilmennyt.

Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirien alueiden osalta aluehallintovirasto katsoo, että epidemiatilanne on kehittynyt parempaan suuntaan, joten näissä perustasolla olevissa sairaanhoitopiireissä aikaisemmat rajoitukset eivät ole enää välttämättömiä ja niitä tulee näin purkaa. Määräys 50 henkilön rajoituksesta on kuitenkin välttämätön tartuntataudin leviämisen estämiseksi.

– Vetoamme nyt itäsuomalaisiin, että hoidetaan tämä yhdessä loppuun saakka mallikkaasti ja maltetaan tulevista rajoitusten kevennyksistä huolimatta vielä viettää turvallista vappua turhia lähikontakteja välttäen. Maltti on nyt valttia, painottaa ylijohtaja Soile Lahti.

Itä-Suomen aluehallintovirasto seuraa alueensa epidemiatilannetta jatkuvasti. Jos epidemiologinen tilanne muuttuu, aluehallintovirasto arvioi rajoituksia uudelleen, tarvittaessa nopeallakin aikataululla.

KuPS lohkottaa katsomonsa – Meininki on saada porukkaa sisään 500 katsojan verran, mutta eka peli menee kuitenkin tyhjälle katsomolle

Myös yli 50 henkilön tapahtumat tietyillä ehdoilla

Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirien alueilla alueellisesti rajatuissa tiloissa voidaan järjestää myös yli 50 henkilön yleisötilaisuus tai yleinen kokous edellyttäen, että:

1. tiloissa on käytettävissä useita katsomolohkoja tai yleisölle tarkoitettuja rajattavissa olevia alueita, joiden kaikkien välille on järjestettävä selkeä suojavyöhyke,

2. tilaisuuteen osallistuva yleisö voidaan sijoittaa omille istumapaikoille tai omille alueille enintään 50 henkilön erillisiin katsomolohkoihin tai yleisölle tarkoitettuihin alueisiin, joihin jokaiseen on oltava omat kulkureitit, palvelut (kuten mahdolliset tarjoilupalvelut ja saniteettitilat) sekä tapahtumahenkilökunta ja

3. yleisön turvallisuus voidaan kussakin katsomolohkossa varmistaa noudattamalla edellä mainittua opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjetta.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut