Nilsiän ennätysmäisen suuri lottovoitto on lunastettu: "He olivat hyvin huojentuneita"

Voitokas lottirivi pelattiin Palonurmen kyläkaupassa Nilsiässä. Tuire Punkki

Kaisu Lötjönen

Loton 50-vuotisen historian suurin voitto, 15,7 miljoonaa euroa, on lunastettu, kertoo Veikkaus. Potti osui viiden henkilön porukkapeliin, joka pelattiin Kuopion Nilsiän Palonurmen kyläkaupassa.

Palonurmen kyläkaupassa jysähti 15,7 miljoonan lottopotti viikko ennen sulkemista – Kaupalta toivotaan, että voitto osui kylälle: "Arvuuttelu on kyllä armotonta"

Kaikki voittajat ovat käyneet lunastamassa voitto-osuutensa Veikkauksen pääkonttorilta. He saavat rahat tililleen maanantaina 3.5. kolmen viikon karenssiajan päätyttyä. Jokainen pelaaja sai 3 140 000 euron voiton.

Veikkauksen mukaan porukan jäsenet kävivät lunastamassa voitto-osuutensa eri aikoihin Veikkauksen pääkonttorilta Helsingistä. Koronan vuoksi voittajakahvituksia ei pääsääntöisesti tällä hetkellä järjestetä voitonlunastuksien yhteydessä, mutta ennätysvoittajien kohdalla tehtiin poikkeus.

– Aivan kuivin suin ennätysvoittajien ei tarvinnut meiltä Veikkauksesta lähteä, vaan pystyimme kahvittelemaan koronaturvallisesti erityisjärjestelyin. Onhan tämä kuitenkin kaikkien aikojen lottovoitto! Tunnelmat ennätysvoittokahveilla vaihtelivatkin jännityksestä riemuun, Veikkauksen viestintäpäällikkö Pipsa Öhman kertoo.

Nilsiän lottopommi meni kaveriporukalle –  "Tuli nukuttua lauantain ja sunnuntain välinen yö vähän huonosti, mutta sitten on tullut uni ihan hyvin"

Veikkauksen mukaan voittajat kuvailivat, että nyt voitto alkaa tuntua todelliselta kun arvokkaat kupongit on saatu lunastettua.

– He olivat hyvin huojentuneita ja useampikin totesi, että olisi heille pienempikin summa voitettua rahaa hyvin riittänyt. Riemua heillä riitti ja lottokakun maistelun yhteydessä he lukivat myös aiempien voittajien tuntemuksia vieraskirjasta, Veikkauksen tiedottaja Ilkka Nisula kuvailee.

Veikkauksen viestinnästä ei kerrottu Savon Sanomille, ovatko lottovoittajat paikallisia vai muualta Suomesta. Voittajat eivät halua tietoa julkisuuteen.

Lottopotti Nilsiään – autonhankinta jäihin!

Pääosin ennätysporukka haluaa pitää nyt matalaa profiilia.

– Lottovoitto ja sen tuomat rahat helpottavat paljon elämää, mutta raha ei merkitse kaikkea elämässä. Aion sijoittaa voittorahoja tulevien eläkepäivieni varalle ja lapsilleni tulevaisuutta varten, yksi voittajista kertoo Veikkauksen tiedotteessa.

Veikkaus paikalla Nilsiän lottopottikaupassa – kauppiaalle kukkasia ja suklaata

Oman kylän lottopommi luo kiihtyviä huhuja – Palonurmen Pietikäinen saa yhä haaveilla Teslasta

Lottovoitto toi säpinää Palonurmen sunnuntaihin: "Jos olisin miljonääri, niin kyllä olisi kaikki jo kuulleet"

Kommentoi

Mainos: PeeÄssä

Yhdessä tehdään ja yhdessä onnistutaan

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut