Kuolemanpelko herätti taistelijan – "Näin hänet viimeisen pahoinpitelyn jälkeen vielä pari kertaa ja niinä kertoina puolustauduin"

Tara Koivukoski kirjoitti kirjan rankoista kokemuksistaan.

Tara Koivukoski muutti vuosi sitten keväällä Pohjois-Karjalasta Etelä-Suomeen mielenkiintoisen työpaikan perässä. Tällä hetkellä elämä on täyttä ilman parisuhdetta. Juulia Elizabeth

Taru Väänänen

Sinä et lähde tästä asunnosta elävänä pois.

Seurustelukumppanin uhkaus toteutui. Lopullista eroa haluava Tara Koivukoski ei päässyt ulos. Yhden vuorokauden aikana mies löi ja retuutti Koivukoskea hiuksista pitkin lattiaa yhä uudestaan.

Välillä mies katsoi televisiosta rikossarjaa, päivitteli sen väkivaltaisuutta ja jatkoi taas hakkaamista.

Veri valui naamaa pitkin olohuoneen matolle, mutta tärkein säilyi. Koivukosken henki.

Ulkopuolisen ihmisen on vaikea ymmärtää, miksi väkivallan uhri jää suhteeseen, joka pahimmillaan päätyy hengen vievään pahoinpitelyyn.

Tara Koivukoski tietää, että useimmat lähisuhdeväkivaltaa kohdanneet lähtisivät, jos rohkeus riittäisi.

Kun on talot ja autot, on vaikeaa kertoa muille.

Tara Koivukoski

Pelko siitä, että väkivallan tekijän uhmaaminen saa aikaan jotain vielä kamalampaa, pitää paikoillaan ja saa kestämään solvaukset ja lyönnit.

Myös Tara Koivukoski lupasi aina jäädä. Vasta viimeinen, kaikkein julmin pahoinpitely sai aikaan muutoksen. Koivukoski ei enää pelännyt pahantekijää, sillä hän ei osannut pelätä kuolemaa.

– Olin käynyt sitä riittävän lähellä. Näin hänet viimeisen pahoinpitelyn jälkeen vielä pari kertaa ja niinä kertoina puolustauduin.

”Heikko, pieni luuseri”, ilkkui mies aikaisemmin. Nyt tämä ei sanonut enää mitään.

Rosoista ja monivaiheista elämäntarinaansa Tara Koivukoski, 40, on aiemmin avannut kirjassa Rikottu enkeli (Tammi), joka ilmestyi alkuvuodesta 2020.

Koivukoski esiintyi rohkeasti nimellään ja kasvoillaan, mikä sai ihmiset kirjoittamaan hänelle satoja palautteita. Parhaimmillaan Koivukoski sai noin viisikymmentä viestiä päivässä. Lukijat halusivat kuulla, miten hän oli onnistunut toipumaan äärimmäisen rajusta ja raa’asta väkivallasta.

Koivukoski oli käsitellyt väkivaltateemaa aikaisemmin sairaanhoitajan opinnäytetyössään. Ihmisten viestejä lukiessaan hän päätti, että aineisto on muokattava kirjaksi ja saatava julki.

Pyhä pipari – Toipumiskirja rikotuille naisille ilmestyi huhtikuussa. Kuten kirjan nimestäkin voi päätellä, Koivukosken kirja on suunnattu nimenomaan naisille ja heidän läheisilleen.

”Parisuhde jollain tapaa muutti omaa persoonaani. Minusta tuli jotenkin vaisu, alistuva.”

Anonyymin kirjoittajan sitaatti on Pyhä pipari -kirjasta. Tarinoita Koivukoski pyysi sosiaalisen median ryhmäkeskusteluihin osallistuneilta naisilta.

Väkivallasta ollaan usein edelleen kasvotusten hiljaa. Etenkin häpeä estää uhria puhumasta.

– Kun on talot ja autot, on vaikeaa kertoa muille, mitä kaiken sen hienon alla oli.

Koivukoski on elänyt kahdessa väkivaltaisessa suhteessa, minkä lisäksi hän on kokenut nuoresta saakka seksuaalista väkivaltaa.

Neitsyytensä 16-vuotias nuori nainen menetti autossa, jonka takakontti oli vuorattu mustilla jätesäkeillä. Kyseessä ei ollut rakastelu vaan raiskaus.

Poliisille tehtiin vuonna 2020 ilmoitus yhteensä noin 4 500 seksuaalirikoksesta ja noin 1 500 raiskauksesta, mutta ihmisoikeusjärjestö Amnesty International ar- vioi, että seksuaalisen väkivallan uhriksi joutuu Suomessa jopa 50 000 naista vuosittain. Oikeusprosessit ovat jäävuoren huippu, ja uhri voi joutua odottamaan pitkään, Koivukoski korostaa.

– Prosessit voivat kestää 3–5 vuotta. Koko tämän ajan nainen saattaa elää pelossa eikä tiedä, mistä apua voisi saada.

Pitääkö katsoa pornoa, koska kumppani haluaa?

Onko pakko alistua jatkuvaan painosta huomautteluun?

Ei ja ei.

Väkivallan kirjo on laaja. Henkisestä väkivallasta on viime vuosina puhuttu paljon, mutta sen sietämiseen on helppo luisua. Tara Koivukoskella oli parisuhteessaan tapana vaihtaa usein television kanavaa väärään aikaan, siivota väärin ja tehdä vääränlaista ruokaa.

– Kun näistä asioista kuulee riittävän usein, alkaa itsekin uskoa, ettei osaa tehdä mitään oikein.

Varsinkin henkinen väkivalta jää usein piiloon. Sitä kokevien Koivukoski toivoo heräävän eikä vähiten siksi, että sanat voivat satuttaa kuin lyönti.

– Ei kukaan pienenä halunnut satuja lukiessaan prinssiä, joka haukkuu läskiksi huoraksi.

Kaikkia väkivaltaa kokeneita Koivukoski rohkaisee puhumaan. Kelle tahansa.

Uhrille väkivalta voi tuoda elinkautisen tuomion, sillä kaikki vammat eivät parane.

Aivovamman vuoksi Tara Koivukoski ei aja autoa, sillä hänen suuntavaistonsa on huono. Jos nyrkkeilysalilla vastustaja käskee lyödä vasempaan käteen, Koivukoski lyö oikeaan.

Traumaperäinen stressihäiriö ja siitä toipuminen saa kirjassa runsaasti tilaa. Häiriön taustalla on yleensä äkillinen, omaa tai läheisen henkeä uhkaava tapahtuma, ja se voi laukaista laajan kirjon elämänhallintaa vaikeuttavia oireita ahdistuksesta fyysisiin oireisiin.

Nuoruuden väkivaltaisen parisuhteen jälkeen Koivukosken päätä särki jatkuvasti. Oli silmätulehduksia ja kuumetta. Keho toimi, kun ihminen ei puhunut.

– Elimistö purki stressiä omaan tahtiinsa.

Mieli on toipunut vähän kerrallaan. Välillä pelot olivat niin pahoja, että Koivukoski tilasi pitsan kotioven taakse, sillä hän ei uskaltanut poistua asunnostaan. Ihmisiä hän ei katsonut silmiin.

Nelisen vuotta sitten Koivukoski tajusi istuvansa metrossa keskellä iltapäivän ruuhkaa. Hän ei miettinyt, miten ihmispaljous ympärillä saattaisi ahdistaa.

– Ajattelin, että wau, tässä mä nyt olen.

Muun muassa Rikosuhripäivystys tarjoaa tukea ja neuvoja väkivallan uhreille ja heidän läheisilleen.

Tausta

Tara Koivukoski

Koulutukseltaan psykiatrinen sairaanhoitaja. Työskentelee traumataustaisten lasten parissa.

Kirja Pyhä pipari – Toipumiskirja rikotuille naisille (Mistake Media Oy), ilmestyi huhtikuussa.

Työstää kolmatta kirjaansa.

Lähtöisin Pohjois-Karjalasta. Asuu tätä nykyä Keravalla.

Perhe: Kaksi aikuista lasta, rescue-koirat, luotetut ystävät, serkku ja täti.

Iloitsee ystävistä ja perheestä. ”On ihana nähdä, että lapsilla menee hyvin”.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut