Yhdysvallat tulee lentosotaharjoitukseen Suomeen – tienhaarassa osoitetaan mieltä perjantaina

Kirsti Era lentosotaharjoituksia vastaan järjestetyssä mielenilmauksessa toukokuussa 2016. Aake Roininen
Janne Niiranen

Janne Niiranen

Joukko itäsuomalaisia sodanvastustajia järjestää tulevana perjantaina mielenilmauksen Rissalan lentokentän tienhaarassa protestoidakseen Suomen ja Yhdysvaltojen yhteisiä lentosotaharjoituksia.

Järjestäjien mielestä ympäristökriisin pahentuessa ja koronapandemian jatkuessa tarvitaan rauhaa, rakentavaa yhteistyötä ja aseistariisuntaa ennemmin kuin sotaharjoittelua.

Heidän mielestään Suomen ja Yhdysvaltojen yhteinen harjoittelu asemoi Suomen vaarallisesti Yhdysvaltojen liittolaiseksi Venäjän silmissä. Yhdysvaltojen kannalta järjestäjät pitävät harjoitusta Suomen hävittäjähankintaan liittyvänä myyntitempauksena.

Edellisen kerran vastaavanlainen mielenilmaus järjestettiin vuonna 2016.

– Mielestämme tällainen toiminta ei edistä Suomen turvallisuuspolitiikkaa, sanoo Kirsti Era protestia organisoivasta Joensuun Rauhanryhmästä.

Järjestäjien tiedotteen mukaan harjoitus lyö korville Suomen ilmastotavoitteita esimerkiksi kerosiinin polttamisella ja kasvihuonekaasujen päästöillä.

Järjestäjät odottavat tapahtumaan joitakin kymmeniä henkiä.

– Jos 20–30 henkeä tulee, on se jo hyvin, Era sanoo.

Banderollien pystyttäminen ja muut järjestelyt alkavat alueella perjantaina puolen päivän aikaan ja varsinainen mielenilmaus alkaa kello 16.

Kuopion lentokentän tienhaarassa protestoineet haluavat itsenäisen ilmapuolustuksen – "Täällä ei ollut minkään vieraan valtion joukkoja"

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut