Myrsky kaatoi puita ja sai kattopeltejä irti Pohjois-Savossa – Palomestari: "tehtäviä oli ruuhkaksi asti"

Vieno-myrsky kaatoi tiistaina myös rakennustyömaan aitoja Kuopiossa. Aake Roininen

Kaisu Lötjönen

Vieno-myrsky aiheutti Pohjois-Savon pelastuslaitokselle kiireisen päivän tiistaina. Vahingontorjuntatehtäviä oli kaikkiaan noin 80, pääasiassa alueen eteläisellä ja keskisellä alueella.

– Tehtävät olivat tyypillisiä puuskaisen myrskytuulen aiheuttamia tuhoja: puita kaatui tai uhkasi kaatua sähkölinjojen varaan, kattopeltejä irtosi ja aitoja liikkui. Tehtäviä oli kyllä ruuhkaksi asti, kaikki yksiköt olivat niissä kiinni, sanoo Pohjois-Savon pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Petteri Lintunen radio Savon Aaltojen haastattelussa.

Vahingontorjuntatehtäviä tuli pääasiassa aamun ja aamupäivän aikana sekä maaseutu- että kaupunkialueelle. Maakunnan pohjoisosat välttyivät kuitenkin suuremmilta vahingoilta.

– Puuskaisen tuulen keskus kulki Varkauden korkeudella. Pahimmillaan sähköt olivat poikki lähes 30 000:lta taloudelta, Lintunen sanoo.

Vieno-myrsky aiheutti Savon Voiman verkkoalueelle suurhäiriön, ilman sähköä oli enimmillään lähes 30 000 taloutta

Illan mittaan pelastuslaitos odottaa vielä yksittäisiä tehtäviä myrskyn jäljiltä. Sähköttömien talouksien määrä alkoi laskea iltapäivällä nopeasti alle 20 000:een.

– Kannattaa mökit ja veneet käydä tarkistamassa. Tyypillisiä tehtäviä puuskaisten tuulten jälkeen on ajelehtivat veneet järven selällä.

Myrskytuulet alkoivat hiipua Savossa iltapäivällä.

Päivystävä palomestari Petteri Lintunen kertoo Savon Aaltojen haastattelussa Vieno-myrskyn tuhoista ja siitä, miten myrskyyn kannattaa varautua. Haastattelijana Mika Aro. Kuuntele haastattelu tästä:

Vieno-myrsky riehui Savossa, pahimmat tuhot Sisä-Savossa

Aiheeseen liittyvää

  1. Vieno-myrsky on rauhoittunut Suomen yllä – pahimmillaan yli 60 000 taloutta ollut ilman sähköjä 15.6.2021 17:04
  2. Vieno-myrsky riehui Savossa, pahimmat tuhot Sisä-Savossa 15.6.2021 13:45
  3. Vieno-myrsky aiheutti Savon Voiman verkkoalueelle suurhäiriön, ilman sähköä oli enimmillään lähes 30 000 taloutta 15.6.2021 11:25

Kommentoi

Mainos: PeeÄssä

Yhdessä tehdään ja yhdessä onnistutaan

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut