Korona: Delta-varianttia Etelä-Savossa – Kuusi uutta tartuntaa alueella

Delta-variantin on todettu leviävän helpoimmin tähänastisista koronaviruksen muunnoksista. Kai Skyttä
Tara McLees

Tara McLees

Viime viikon aikana Essoten alueella positiivisiksi todettujen koronavirusnäytteiden ensimmäiset sekvensointitulokset saatiin tiistaina ja tartunnat osoittautuivat koronaviruksen delta-variantin aiheuttamiksi.

– Todennäköisesti valtaosa ulkomaille jäljittyneistä viime viikon tartunnoista ovat delta-varianttia. Tämän vuoksi suosittelemme vahvasti kaikille Venäjältä maahan tulleille vielä testausta 7–10 vuorokauden kuluttua maahan saapumisesta, vaikka niin kutsuttu 72 tunnin testi olisikin negatiivinen ja olo oireeton, kertoo terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.

Lisäksi THL on antanut suosituksen, että jalkapallon EM-turnauksesta ulkomailta palanneiden kanssa aikaansa viettäneitä tai muutoin lähikontaktissa olleita kehotetaan hakeutumaan koronatestiin, vaikka heillä ei olisikaan oireita.

Delta-variantin on todettu leviävän helpoimmin tähänastisista koronaviruksen muunnoksista. Käytössä olevat koronavirusrokotteet antavat kuitenkin suojaa myös delta-variantin vakavalle tautimuodolle.

Essoten alueella on todettu maanantain jälkeen kuusi uutta koronavirustartuntaa. Kaikkien lähde ei ole ulkomailla. Mikkelin lisäksi myös Puumalassa on todettu viime päivinä tartuntoja kesäasukkaiden parissa, näiden tartuntojen lähde on todennäköisesti lähialueella.

– Kaikissa Essoten alueen kunnissa on kasvanut riski koronatartunnan saamiseen, joten edelleen pitää huolehtia suojaavista toimenpiteistä, eli turvaväleistä, kasvomaskeista ja käsihygieniasta. Ja koronatestiin on syytä hakeutua pienistäkin oireista, Seppälä muistuttaa.

Kommentoi

Mainos: Pihlajalinna Kuopio

Kirkkaampi hymy suuhygienistin vastaanotolla

Mainos: Savon Sanomat

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut