Yöllinen äänekäs mopoilu ärsyttää nettikeskustelussa, mutta saavat päristelijät tukeakin: "Ehtii sitä kotona makoilemaan vanhanakin"

Arkistokuva moposta. Annukka Roth
Jerri Koskinen

Jerri Koskinen

Mopokeskustelu käy vilkkaana Savon Sanomien Facebook-sivulla.

Savon Sanomat uutisoi tiistain lehdessä ja netissä, että öinen mopojen päristely ärsyttää varsinkin Kuopion Saaristokaupungissa. Uutisessa jopa kerrottiin tahallisesta mopojen äänien koventamista.

Facebookissa käytävässä keskustelussa peräänkuulutetaan vanhempien vastuuta.

– Sakot vanhemmille, jos mopo ei ole normaalissa kunnossa, kirjoittaa Inge-Britt Nieminen.

– Yö on nukkumista varten. Kyllä se näin on! Silloin ei häiritä muita kanssaihmisiä. Ottakaa vanhemmat vastuu omasta jälkikasvusta, asettakaa rajat, jotka on rakkautta ennen kuin on myöhäistä, kirjoittaa puolestaan Kirsi Demirhan.

Saavat mopoilijat toki jonkin verran ymmärrystäkin keskustelussa. Caro Stenman on sitä mieltä, että Kuopiossa on kyllä tilaa päristelypaikalle.

– Suuri apu olisi kaupungissa päättäjien ajattelu. Pitäisi ottaa lapset ja nuoret huomioon. Nuoret ovat niin fiksuja pääsääntöisesti. Kun kertoo säännöt ja antaa vapauden, suuri osa osaa toimia. Eli nuorille paikka päristää, pöristä ja kokoontua, hän toivoo.

Mopoilijoita ymmärtää myös Marko Kurikka.

– Pitäähän nuorten mopoilla ajella ja muutenkin nauttia nuoruudesta. Ehtii sitä kotona makoilemaan vanhanakin. Onpahan mitä muistella.

Moni on kuitenkin sitä mieltä, että taajamassa mopoilu pitäisi kieltää yöllä.

– Kyllähän se vaan päähän ottaa, kun joka yö joku vetää mopolla tai äänistä päätellen moottoripyörällä ohi kaasuttaen voimakkaasti, vaikka tuossa Pirttiniemeen vievällä tiellä. Siihen kyllä herää nukkuva karhukin, kirjoittaa Pekka Kinnunen.

Aiheeseen liittyvää

  1. Mopon pörinään kyllästynyt asukas: "Kesäyöt yhtä helvettiä" – mopoilija: "Ylireagointia" 3.8.2021 6:00

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut