Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savon Sanomien kesälehti on ilmestynyt!

Koronatestaus ruuhkautunut myös Siilinjärvellä – taustalla kaksi syytä

Koronatestaus on ruuhkautunut valtakunnallisesti.

Siilinjärven terveysaseman johtava lääkäri Katri Hollmén kertoo, että ruuhkan taustalla on kaksi syytä.

– Tavallinen flunssa on liikkeellä näin syyssäiden myötä. Toinen syy on elokuun alussa tullut karanteeniohjeen muutos, joka mahdollistaa karanteenin lyhentämisen negatiivisella testituloksella.

Muutos on mahdollistanut sen, että kuuden karanteenipäivän jälkeen on voinut hakeutua testiin. Mikäli tulos on ollut negatiivinen, on seitsemän karanteenipäivän jälkeen karanteenin voinut lopettaa.

Siilinjärvellä ei ole ruuhkan vuoksi mahdollista testata oireettomia altistuneita, ellei tartuntatautilääkäri katso sitä tarpeelliseksi. Myöskään karanteeniaikojen lyhentäminen ei ole mahdollista tällä hetkellä, ellei testissä käy työterveyshuollossa tai yksityisellä.

– Olemme lisänneet kapasiteettia, mutta nyt aletaan olla siinä rajalla, että jos lisätään tästä enempää niin jotain tärkeää jää vielä tekemättä, Hollmén kertoo.

– Toivottavasti tämä on tilapäistä, mutta näin valitettavasti on tehtävä.

Siilinjärvellä testikontissa tehdään noin 50–70 testiä päivässä.

Kuopion koronatestiruuhkista on kerrottu jo aiemmin. Samalla jonotusaika korona-palvelupuhelimeen oli venynyt ja takaisinsoitossa esiintyi ainakin keskiviikkona viivettä.

Siilinjärven terveysasemalla ajan koronatestiin voi varata verkossa tai ma–pe klo 8­–10 numerosta 017 402 219. Vuorelan terveysaseman ajanvarauksen puhelinnumero on 017 402 407.