Itä-Suomen yliopistossa on kehitetty uusi menetelmä puun pienpolton hiukkaspäästöjen vähentämiseksi

Itä-Suomen yliopistossa on kehitetty uudenlainen tekniikka, jolla saadaan puuta polttavan tulisijan hiukkaspäästöjä vähennettyä. Paula Pohjamo
Aku-Pekka Mölsä

Aku-Pekka Mölsä

Itä-Suomen yliopiston Pienhiukkas- ja aerosolitekniikan laboratoriossa on kehitetty uudenlainen tekniikka, jolla saadaan puuta polttavan tulisijan hiukkaspäästöjä vähennettyä noin puoleen.

Menetelmä perustuu palamisessa muodostuvaan luonnolliseen sähköiseen varaukseen, jota hyödynnetään pienhiukkasten sieppaamiseksi heti tulipesässä.

Menetelmän etuina ovat erityisesti sen huoltovapaus ja yksinkertainen toimintaperiaate, kerrotaan Itä-Suomen yliopiston tiedotteessa.

Euroopan Unionin alueelle on tulossa vuoden 2022 alusta voimaan uudet päästörajoitukset, jotka koskevat nyt ensimmäistä kertaa myös uusia tulisijoja.

Uusien päästörajoitusten on arvioitu luovan tarpeen päästöjen suodatusmenetelmille myös tulisijoissa.

Hiukkaspäästöjen vähentämiseksi Keski-Euroopassa on tullut markkinoille piipun päähän asennettavia sähkösuodattimia, joilla voidaan vähentää tehokkaasti hiukkaspäästöjä, mutta jotka lisäävät myös nuohoustarvetta.

Tässä tutkimuksessa kehitetyssä menetelmässä nokihiukkaset siepataan jo tulisijan sisällä niin korkeassa lämpötilassa, että ne palavat pois itsestään, mikä poistaa nuohoustarpeen.

Lisäksi sähkönkulutus on kehitetyssä tekniikassa hyvin vähäinen, koska se hyödyntää palamisessa muodostuvia luonnollisia sähkövarauksia.

Kommentoi

Mainos: Savon Sanomat

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mainos: Lämpövelho oy

3 syytä, miksi vuosi 2022 on otollisin aika vaihtaa lämmitysjärjestelmä maalämpöön

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut