Kesäkausi päättyi sinilevien runsastumiseen Pohjois-Savon järvillä – Levien massaesiintymät ovat edelleen mahdollisia

Ritoniemessä Kallaveden rannalla oli sinilevää. Antti Kanninen
Aku-Pekka Mölsä

Aku-Pekka Mölsä

Havaintoja sinileväkukinnoista on tällä viikolla tehty eri puolilla maakuntaa ja monenlaisissa järvissä.

Viikoittaisen, pitkäaikaisen vakioseurannan paikoista neljällä, Kiuruveden Toiviaisjärvellä, Kiuruvedessä, Siilinjärven Kevättömässä ja Siilinjärvessä oli niukka esiintymä, kertoo Pohjois-Savon ely-keskus.

Muilta tämän kesän vakiohavaintopaikoilta Suvasvedellä sekä Pohjois-Kallavedeltä Vuorelan edustalta raportointiin leväesiintymiä ja yleisöhavaintoja tuli useita Kallaveden eri osista. Maaninkajärvellä kukinta on ollut kansalaishavaintojen mukaan runsas.

Levien käyttöön päätyneet ravinteet yhdessä kuluneen viikon alkupuolen lämpimän ja heikkotuulisen sään kanssa on mahdollistanut pintalauttojen muodostumisen siitä huolimatta, että vedet ovat jo viilenneet keskimääräistä hieman viileämmiksi.

Sinileväkukinnat alkoivat juhannusviikolla pintavesien lämmettyä. Esiintymien huippu nähtiin heinäkuun puolivälissä, jolloin myös pintavesien lämpötila hätyytteli mittaushistorian huippulukemia.

Elokuussa säätyyppi muuttui epävakaisemmaksi ja pintavedet viilenivät nopeasti pitkäaikaiskeskiarvon tasolle ja sitä kylmemmiksikin.

Leväkukinnat olivat niukkoja useamman viikon ajan, kunnes elo–syyskuun taitteessa, olosuhteiden muututtua suotuisammaksi pintalauttojen muodostumiselle, sinilevähavainnot jälleen lisääntyivät.

Sinilevien massaesiintymät ovat syksyn edetessä ja vesien viiletessä edelleen mahdollisia, mikäli ravinteita on saatavilla riittävästi levien kasvuun.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut