Kuopiossa raportoitu 13 uutta koronavirustartuntaa – Viime viikonloppuna on voinut altistua useammassa eri paikassa

Kuopiossa on todettu 13 uutta koronavirustartuntaa. Iida Mulari
Aku-Pekka Mölsä

Aku-Pekka Mölsä

Kuopiossa on todettu perjantaina 13 uutta koronavirustartuntaa, tiedottaa Kuopion kaupunki.

Näistä kuusi on perheensisäistä tartuntaa, yksi on saatu toiselta paikkakunnalta ja yksi ulkomailta. Kahden kohdalla tartunnan lähde on epäselvä ja kolmen henkilön kohdalla selvitykset vielä kesken.

Koronavirukselle on voinut altistua perjantaina 27. elokuuta ravintola Calakuccossa kello 21–24, Sataman Salen piha-alueella illalla ja yöllä yötivolin aikaan, Ale Pupissa kello 20–21, Snellmanin puistossa perjantain ja lauantain välisenä yönä kello 24–01, lauantaina 28. päivä ravintola Ozaki Sushissa kello 15–16, sunnuntaina 29. elokuuta Juustoportissa kello 13–13.30 ja Ykkösrastissa kello 18-18.15.

Pirtin koulussa on tullut ilmi korona-altistumisia. Huoltajille on tiedotettu asiasta, ja kaikki koulussa altistuneet on tavoitettu ja asetettu karanteeniin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, THL:n, tartuntatautirekisteriin kirjattiin Pohjois-Savosta kahdeksan uutta koronavirustartuntaa, jotka kaikki ovat Kuopiosta.

Etelä-Savosta raportoitiin neljästä uudesta tartunnasta, jotka ovat Mikkelistä.

Itä-Savon sairaanhoitopiirin kaksi tartuntaa ovat Savonlinnasta.

Tartuntatautirekisterin tiedot päivittyvät takautuvasti.

(Juttuun lisätty 3.9. klo 13.33 Savon alueen koronavirustartunnat)

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut