Enni Mustonen on kirjan päivien kirjailija – erikoisteos syventää Martta Valon tarinaa

Enni Mustonen on kirjan päivien kirjailija. Vesa Moilanen
Iikka Taavitsainen

Iikka Taavitsainen

Kirjan päiviä vietetään tänä vuonna 13.–19. syyskuuta. Tämän vuoden nimikkokirjailijaksi valitun Enni Mustosen erikoisteos Martan tarina tulee kirjakauppoihin saataville vain kirjan päivien eli yhden viikon ajaksi. Kirjaa jaetaan kirjakaupoissa viikon aikana kaikille vähintään 15 eurolla kirjoja ostaneille. Aiempia nimikkokirjailijoita ja juhlateoksen kirjoittajia ovat olleet muun muassa Tuomas Kyrö, Anna-Leena Härkönen ja Kari Hotakainen.

Martan tarina -kirjan pääosassa on Mustosen aikaisemmista kirjoista tuttu puvustaja ja tähtien luottohenkilö Martta Valo.

– Minulla oli jo pitkään muhinut ajatus, että jonain päivänä haluan kertoa Martan tarinan. Lisäksi olin tehnyt toiseen projektiin tutkimustyötä siitä, miten sisällissota ajoi suurimman osan suomalaisista repivien ristiriitojen keskelle ilman, että he olisivat sitä halunneet tai voineet siihen vaikuttaa. Kun Martan tarinan kertomiseen tarjoutui näin hyvä tilaisuus, raamit tarinalle olivat ikään kuin jo odottamassa. Kirjoittaessa sukelsin sinne vain syvemmälle”, kertoo Mustonen teoksen syntymisestä tiedotteessa.

Enni Mustonen tunnetaan myös nimellä Kirsti Manninen. Kirjailijanimi Mustonen tuli käyttöön vuosia sitten, kun Manninen valmisteli kotimaista kirjallisuutta käsittelevää väitöskirjaansa.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut