KuPSin tähtihyökkääjä hehkuttaa Kuopiota: "On ihan mieletöntä, että parissa minuutissa voi kävellä järven rantaan"

Kuopion Palloseuran hyökkääjä Tim Väyrynen on tykästynyt uuteen kotikaupunkiinsa Kuopioon. Mikko Stig
Tommi Turunen

Tommi Turunen

Kuopion Palloseuran espoolaislähtöinen hyökkääjä Tim Väyrynen on puolitoista kuukautta totutellut uuteen kotikaupunkiinsa Kuopioon. Hän hehkuttaa kalakukkokaupunkia estoitta Pallo & Pullo -jalkapallopodcastin tuoreessa haastattelussa.

– Kuopiossa asuminen on ollut todella makea kokemus, olen tykännyt olla Kuopiossa. Asun lähellä keskustaa. On ihan mieletöntä, että voi parissa minuutissa kävellä järven rantaan. On älyttömän siistiä, että siellä voi kävellä ja käydä lenkillä, hän kehuu podcastissa.

Väyrynen on kiinnittänyt huomiota Kuopion kaupungin ominaispiirteeseen. Noin neljäsosa Kuopion pinta-alasta on veden peitossa. Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen arvioi Savon Sanomien (8.12.2017) haastattelussa, että ainakin puolet Kuopion asunnoista sijaitsee korkeintaan puolen kilometrin päässä rannasta.

Kuopion kaupunki on myös pyrkinyt tarjoamaan järvenrantakokemuksen mahdollisimman monelle ja rantojen läheisyyteen on noussut kerrostaloja kiihtyvään tahtiin. Hyvin monella kuopiolaisella on vain viiden minuutin kävely rantaan.

– Meillä on paljon lahdekkeita. Ne ovat kuin pikkuvuonoja, joiden varsille voidaan rakentaa. Rantaviivaa on siten tuplasti. Mistäpä muualta löytyy vastaavaa? Romppanen arvioi.

Suomessa 28-vuotias Väyrynen ei ole asunut muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Ammattilaisurallaan Saksassa, Hollannissa ja Albaniassa tutuksi hänelle ovat tulleet niin isot kuin pienet kaupungit.

Rostockissa pelatessa Väyrynen asui pienessä kalastajakylässä Warnemündessä, mutta tutuksi ovat tulleet myös Kuopiota isommat saksalaiskaupungit Dresden ja Dortmund sekä Albanian pääkaupunki Tirana.

Savolainen luonteenlaatu on tehnyt maailmanmatkaajaan lähtemättömän vaikutuksen.

– Savolaiset on todella leppoisia tyyppejä. Täällä on positiivinen meininki, kaikilla on tosi rento ja kannustava fiilis. Se on sopinut mulle tosi hyvin ja olen siitä tykännyt.

Myös KuPSin päävalmentajan Simo Valakarin valmennus on maistunut Espoon miehelle.

– Treeneissä on ollut hyvä meininki ja joka päivä vedetään täysillä. Joukkueessa on hyvä energia. Tulokset eivät tule itsestään. Olen tykännyt Simosta ja koko valmennusryhmästä.

Tim Väyrynen on jättämässä lähtemättömän vaikutuksen myös savolaiseen jalkapalloyleisöön.

Vuonna 2013 Veikkausliigan maalikuninkuuden voittanut espoolainen on tehtaillut KuPSille neljä maalia viidessä ottelussa. Yli 190-senttinen keskushyökkääjä on tärkeä palanen KuPSin mestaruustaistelussa HJK:ta vastaan.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut