MT: Kaupunkien keskustoista valuu vesistöihin lähes yhtä paljon fosforia ja kiintoaineita kuin pelloilta

Kaupungeista valuvissa sadevesissä eli hulevesissä kulkeutuu vesistöön fosforia, kiintoaineita ja muun muassa liikenteestä peräisin olevia myrkkyjä. Kuvituskuva. Tuija Paananen
Juuso Kääriäinen

Juuso Kääriäinen

Kaupunkien ydinkeskustoista päätyy vesistöihin lähes saman verran fosforia ja kiitoaineita kuin vastaavalta peltoalalta neliökilometriä kohden, kirjoittaa Maaseudun Tulevaisuus. Sen mukaan kaupungeista valuvien hulevesien mukana luontoon päätyy myös mikromuovia, raskasmetalleja ja muita myrkkyjä, jota ovat pääosin peräisin liikenteestä.

Helsingin yliopisto on lehden mukaan mitannut valumia lähes kymmenen vuoden ajan Helsingissä ja Lahdessa. Helsingin yliopiston kaupunkiekosysteemitutkimuksen professori Heikki Setälä kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että tulokset voidaan yleistää muihinkin kaupunkeihin ja että päästöjen määrät vaihtelevat sen mukaan, kuinka suuri osa pinta-alasta on päällystetty asfaltilla ja kuinka paljon viheralueita on.

Setälän mukaan kaupunkien hulevesipäästöt eivät näy vielä tilastoissa, kuten Luonnonvarakeskuksen ravinnepäästölaskelmissa, joissa maatalouden päästöt korostuvat.

–  Kaupunkikeskustojen fosforipäästöissä puhutaan aika lailla samanlaisista määristä kuin maanviljelyalueilla. Viljelijöitä syytetään Itämereen valuvista ravinteista, mutta nyt pitäisi pistää suut suppuun ja miettiä, mitä me kaupunkilaiset teemme. Meiltä valuu aikamoisia saastemääriä. Nyt kun asia tiedetään, hulevesille on tehtävä jotain, hän kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut