Muun muassa Savolaisen laulun uuteen uskoon Marko Hietalan kanssa muokannut kuopiolaisyhtye julkaisee jatkoa kehutulle debyyttialbumilleen

Jonas and I - yhtyeen Roope Hakkarainen (vas.) ja Jonas Ursin. Lisäksi yhtyeessä soittavat kosketinsoittaja Juho Väliaho, trumpetisti Jesse-Joonas Kemppainen, rumpali Antti Alvasto ja basisti Sampo Jaakkola. Levyllä osan rumpuraidoista soitti Jaakko Pöyhönen. Aake Roininen

Kuopiolaisen Jonas and I -yhtyeen viisi vuotta sitten julkaistu These Days -debyyttialbumi keräsi kehuja ja sai radiosoittoa eri puolilla maailmaa. Seuraavana vuonna yhtye teki yhteistyötä Marko Hietalan kanssa päivittämällä Savolaisen laulun 2000-lukulaiseksi Savo’s Songiksi.