Julkisen sanan neuvostolta langettava päätös Savon Sanomille

Savon Sanomat

Julkisen sanan neuvosto on antanut Savon Sanomille langettavan päätöksen.

Päätös on annettu Savon Sanomien printtiversiossa julkaistusta kommenttikirjoituksesta "Marginaali-ilmiö ei kerro pyöräilyn tilasta". Teksti julkaistiin 8.5.2021.

Kantelussa mainitaan, että kirjoituksesta on tunnistettavissa kaksi yksityishenkilöä, vaikka heitä ei mainita nimillä. Kantelijoiden mielestä kirjoitus sisältää olennaisia asiavirheitä, jotka asettavat kantelijat erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi. Kantelijat katsovat, että asiavirheet liittyvät videoihin, joita tekstissä käsitellään.

Savon Sanomien vastauksessa todetaan, että tekstissä ei mainittu ketään nimeltä, eikä kenestäkään kerrottu yksilöiviä tietoja. Lisäksi kommentin tausta-aineistona käytetyt videot eivät ole löydettävissä netin hakukoneilla artikkelissa olevia tietoja käyttämällä. Savon Sanomilla ei ole tiedossa, että kantelijoita olisi nimetty videoiden lähteeksi tai heihin olisi kohdistunut kielteistä julkisuutta.

Julkisen sanan neuvosto toteaa, että kantelijat tai heidän julkaisemansa videot eivät tulleet kolumnista selvästi yksilöidyiksi. Kantelijat eivät olleet jutussa tunnistettavissa, joten kantelijat eivät joutuneet erittäin kielteisen julkisuuden kohteiksi.

Neuvostolla on ollut käytössä Savon Sanomien kommentin tausta-aineistona käyttämät videotallenteet. Aineiston valossa väite pyöräilijän törmäyksen tahallisuudesta ja autolle aiheutetusta vahingosta ovat kirjoittajan tekemiä tulkintoja, jotka tuodaan julki yksiselitteisinä tosiasioina. Neuvoston mielestä tekstissä esitettiin mielipiteitä tosiasioina.

Neuvoston mukaan videota ei ole nopeutettu, vaan vaikutelma voi johtua videon rajauksesta. Neuvoston mielestä kyse on olennaisesta asiavirheestä, joka lehden olisi pitänyt korjata.

Päätös on luettavissa kokonaisuudessaan alta:

Langettava päätös 7713/UL/21

Savon Sanomat

Asia: olennainen asiavirhe, tosiasiat ja mielipiteet, erittäin kielteinen julkisuus

Lehden kommenttikirjoituksessa oli olennainen asiavirhe, jota lehti ei vaatimuksesta huolimatta korjannut. Kirjoituksessa esitettiin mielipiteitä tosiasioina. Kantelijat eivät olleet selvästi tunnistettavissa tekstin perusteella.

Kantelu 24.5.2021

Kantelu kohdistuu Savon Sanomien printtiversiossa 8.5.2021 julkaistuun toimittajan kommenttikirjoitukseen "Marginaali-ilmiö ei kerro pyöräilyn tilasta". Vaikka kommentissa ei mainita yksittäisiä ihmisiä nimillä,

on kirjoitus helposti yhdistettävissä kahteen kirjoituksen perusteella tunnistettavaan yksityishenkilöön, kantelijoihin. Toimittajan kommentin julkaisun jälkeen julkisissa sosiaalisen median keskusteluissa

useat henkilöt ovat näin tehneet. Kantelun mukaan muita kuvaukseen sopivia videoita ei löydy kuopiolaisten pyöräilyä edistävien yhdistysten, Kuopion kaupungin eikä tunnetuimpien pyöräilystä viestivien kuopiolaisten yksityishenkilöiden aikajanoilta eikä keskusteluista.

Kirjoitus sisältää kantelijoiden mielestä olennaisia asiavirheitä, jotka asettavat kantelijat erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi. Kommentissaan toimittaja kirjoittaa: “Sosiaalisessa mediassa on

julkaistu esimerkiksi video, jota on muokkauksesta kertomatta nopeutettu niin, että näyttäisi siltä kuin autoilija jättää väistämättä kävelykatua ajavaa etuajo-oikeutettua pyöräilijää. Kun nopeutuksen poistaa, läheltä piti -tilannetta ei ole.” Videoita, joihin kirjoitus voidaan helposti yhdistää, ei ole nopeutettu, joten väite on kantelun mukaan virheellinen. Väite nopeuttamisesta on omiaan saattamaan videoiden kuvaajat eli kantelijat kielteisen julkisuuden kohteeksi vääristelemällä tilanteen todellista kulkua.

Lisäksi kommentissaan toimittaja kirjoittaa: “Toisella videolla pyöräilijä ajaa tahallaan päin pysäköityä jakeluautoa ja aiheuttaa siihen vahinkoja.” Tämäkin väite on kantelun mukaan virheellinen. Pyöräilijä, toinen kantelijoista, luulee jakeluauton pysähtyneen sen ajovalojen sammuessa eikä tilanne ole pyöräilijän osalta tahallinen. Tämä käy ilmi Twitter-keskustelusta, joka seuraa videota. Tätä ei ole mainittu kommenttikirjoituksessa.

Kirjoittaja ei myöskään mainitse oleellista seikkaa, että tilanteessa jakeluauto on pysäköitynä laittomasti pyörätielle eikä tilaa pyöräilijälle sen ohittamiseen juurikaan ole. Lisäksi kantelijat huomauttavat, että tilanteessa ei kumpikaan ajoneuvo vaurioidu. Tahallinen vaurioittaminen voisi täyttää rikoksen tunnusmerkit. Sen vuoksi väite teon tahallisuudesta ja jakeluauton vaurioittamisesta asettaa kantelijoiden mukaan videon kuvaajan erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi.

Kirjoittaja ei ollut yhteydessä kantelijoihin ennen kommenttikirjoituksen julkaisemista. Kantelijat ovat pyytäneet oikaisua, mutta Savon Sanomien vastaava päätoimittaja on kieltäytynyt. Kommentin kirjoittanut toimittaja on osallistunut asiaan liittyvään sosiaalisen median keskusteluun ja tietää tämän vuoksi, että hänen kirjoituksensa on yleisesti yhdistetty kantelijoihin ja asettaa heidät erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi. Siitä huolimatta hän ei ole kuullut osapuolia eikä ole ollut halukas oikaisemaan sosiaalisessa mediassa liikkuneita virheellisiä käsityksiä, jotka ovat lähtöisin hänen kommentistaan.

Kantelijat ovat tulleet siihen tulokseen, että joko kommenttikirjoitus käsittelee heidän videoitaan, mutta kuvaus videoiden tapahtumista ei pidä lainkaan paikkaansa (Journalistin ohjeet 8, 10, 20, 21 ja 22) tai kirjoituksessa kuvattuja videoita ei todellisuudessa ole olemassa (Journalistin ohjeet 8, 11 ja 15)

Kantelijoiden toimittamat videolinkit:

1. https://twitter.com/astronaatti/status/1390950420105863169 (pakettiauto)

2. https://twitter.com/O_Joonas/status/1390952523977175041 (pakettiauto + onnikka)

3. https://twitter.com/suurvisiiri/status/1380099481182601216 (Audivideo)

4. https://twitter.com/Tuutick/status/1391699676991270912 (twiittikommentti)

5. https://twitter.com/AriPaanala/status/1391680296526000130 (twiittikommentti)

Päätoimittajan vastaus 20.8.2021

Päätoimittaja Seppo Rönkön vastauksen mukaan Savon Sanomien 8.5.2021 julkaisema kommenttijuttu oli osa laajempaa artikkelikokonaisuutta, jossa käsiteltiin liikennesääntöjä. Artikkeleissa ei mainittu ketään nimeltä, eikä kenestäkään kerrottu yksilöiviä tietoja. Päätös on tehty toimituksessa journalistisen harkinnan jälkeen. Tausta-aineistona olleet videot eivät ole myöskään löydettävissä netin hakukoneilla jutussa olevia tietoja käyttämällä.

Kantelijat eivät ole Kuopiossa julkisuuden henkilöitä. Väite, jonka mukaan he ovat yhdistettävissä kolumniin, ei ole perusteltavissa, vaikka toisella kantelijoista on yli 11 000 seuraajaa Twitterissä. Päätoimittaja Rönkön mukaan seuraajat ovat pääosin ulkomailta ja vain muutamia Savon Sanomien levikkialueelta. Savon Sanomilla ei ole tiedossa, että kantelijoita olisi nimetty videoiden lähteeksi tai heihin olisi kohdistunut kielteistä julkisuutta.

Sosiaalisessa mediassa postaavat pyöräilyaktivistit Kuopiosta ja muualta Suomesta ovat arvostelleet voimakkaasti kolumnin kirjoittajaa. Viesteissä on jopa epäilty, onko tausta-aineistona käytettyjä videoita lainkaan olemassa. Tausta-aineistona käytettyjen videoiden analysointi osoittaa päätoimittajan mukaan toimittajan johtopäätökset oikeiksi. Kuten kommentissa kirjoitetaan, läheltä piti -tilannetta ei ole, kun osassa videossa olevan nopeutuksen poistaa.

Toisessa videossa on kysymys nykyisessä tieliikennelaissa olevasta ennakointivelvollisuudesta, jonka mukaan kaikkien tielläliikkujien on hyvä sovittaa toimintansa sellaiseksi, joka edistää turvallista liikkumista. Kyseisen jakeluauton kokoinen ajoneuvo ei lähde yllättäen liikkeelle, vaikka kantelussa näin väitetään.

Julkisen sanan neuvosto on pyynnöstä saanut Savon Sanomista luottamuksellista materiaalia. Kyseinen materiaali on päätoimittaja Rönkön mukaan tausta-aineistoa, jota on pidettävä luottamuksellisena. Savon Sanomat ei ole niitä artikkeleidensa yhteydessä julkaissut. Sama koskee sitä osaa kantelun vastauksesta, jonka perusteella videot ovat tunnistettavissa.

Ratkaisu

JO 8: Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.

JO 10: Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.

JO 11: Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.

JO 15: Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate.

JO 20: Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut. (…)

JO 21: Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.

JO 22: Ellei samanaikainen kuuleminen ole mahdollista, voi erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi joutunutta olla tarpeen kuulla jälkeen päin. Jos näin ei tehdä, hyvään tapaan kuuluu julkaista hänen oma kannanottonsa.

Lehti nosti kommenttikirjoituksessa esille ”pari kiukkuista pyöräilijää”, jotka tekstin mukaan tahallaan haastavat Kuopion liikenteessä riitaa. Esimerkkeinä tekstissä mainittiin kaksi sosiaalisessa mediassa julkaistua videota. Tekstin mukaan toista videota oli muokattu nopeammaksi ja toisessa pyöräilijä törmäsi tahallaan autoon ja aiheutti vahinkoa. Pyöräilijöitä ei nimetty eikä videoita yksilöity ylimalkaista kuvailua tarkemmin. Kantelijat ovat videoita sosiaalisessa mediassa julkaisevia kuopiolaisia pyöräilyaktivisteja, jotka olivat omasta mielestään tunnistettavissa kommenttikirjoituksesta videoiden julkaisijoina.

Kantelijoiden mielestä väitteet tahallisesta törmäämisestä ja vahingon aiheuttamisesta sekä videon nopeutuksesta olivat virheellisiä. Lehti ei kantelijoiden vaatimuksista huolimatta korjannut väitteitä.

Julkisen sanan neuvosto toteaa, että kantelijat tai heidän julkaisemansa videot eivät tulleet kolumnista selvästi yksilöidyiksi. Kantelijat eivät olleet jutussa tunnistettavissa, joten kantelijat eivät joutuneet erittäin kielteisen julkisuuden kohteiksi.

Neuvostolla on ollut käytössään Savon Sanomien käyttämät videotallenteet. Aineiston valossa väite pyöräilijän törmäyksen tahallisuudesta ja autolle aiheutetusta vahingosta ovat kirjoittajan tekemiä tulkintoja, jotka tuodaan julki yksiselitteisinä tosiasioina. Neuvoston mielestä tekstissä esitettiin mielipiteitä tosiasioina.

Neuvoston käyttämän videoasiantuntijan mukaan Savon Sanomien mainitsemaa videota ei ole nopeutettu, vaan vaikutelma voi johtua videon rajauksesta. Neuvoston mielestä kyse on olennaisesta asiavirheestä, joka lehden olisi pitänyt korjata.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Savon Sanomat on rikkonut Journalistin ohjeiden kohtia 8, 11 ja 20 ja antaa sille huomautuksen.

Eero Hyvönen

puheenjohtaja

Savon Sanomat

Ratkaisu tehty:

29.9.2021

Ratkaisun tekivät:

Eero Hyvönen (pj), Riikka Mäntyneva, Kyösti Karvonen, Jukka Ruukki, Tuomas Rantanen, Henrik Rydenfelt, Tuomo Törmänen, Hanna Parhaniemi, Alma Onali, Heidi Finnilä, Valpuri Mäkinen ja Harto Pönkä.

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut