"Jos Kuopio olisi pitänyt linjansa, se olisi voinut kehittyä kuin eurooppalaiset kaupungit"

Entinen kaavoituspäällikkö, yliarkkitehti Leo Kosonen näkee, että Kuopion kaupunkikuvan kehitys olisi ollut toisenlainen, jos automarketteja ei olisi koskaan rakennettu. Juha Poutanen

Ensimmäisen kerran nykyisen Prisman kohdalle Iloharjuun merkittiin paikka automarketille Savilahden osayleiskaavassa vuonna 1977. Kun Neulamäen suunnittelu eteni 1978, valtuusto kuitenkin teki päätöksen, että automarketille ei kaavoiteta tonttia, vaan ensisijaista on saada Neulamäkeen omat palvelut.