Riistaveden Likolampea kunnostetaan lokkien houkuttelemiseksi – ely-keskus kokeilee pesimäsaarekkeissa uutta konstia

Pesimäsaarekkeiden kaivuutöitä Likolammella Riistavedellä. Pohjois-Savon ely-keskus
Janne Niiranen

Janne Niiranen

Likolammen lintujärven kunnostaminen on käynnissä Kuopion Riistavedellä.

Pohjois-Savon ely-keskus kaivaa järvelle pesimäsaarekkeita, joiden tarkoituksena on houkutella järvelle lokkiyhdyskuntia ja tarjota vesilinnuille suojaisia pesimäpaikkoja.

Kaivuutyöt umpeenkasvaneilla luhta-alueille lisäävät samalla myös avointa vesialuetta, johon kehittyy aiempaa monimuotoisempi vesikasvillisuus.

Ely-keskuksella on hyviä kokemuksia pesimäsaarekkeista Keskimmäisen lintujärveltä, jonne niitä rakennettiin vuosina 2018–2019. Vuosien 2018–2020 lintulaskentojen mukaan nauru- ja pikkulokkiyhdyskunnat palasivat pesimään Keskimmäisen saarekkeille ja vesilintujen laji- ja parimäärätkin kohentuivat.

Keskimmäinen kunnostuksen jälkeen. Pohjois-Savon ely-keskus

Pesimäsaarekkeiden huono puoli on se, että ne kasvittuvat muutamassa vuodessa, jonka jälkeen ne eivät ole enää suotuisia pesimäpaikkoja lokeille ilman kunnostusta.

Ely-keskus kokeileekin estää kasvittumista peittämällä osa saarekkeista luonnonmukaisella ja hajoavalla katemateriaalilla.

Likolammen kunnostetaan EU:n tuella osana suurta Hydrologia-LIFE-hanketta, joka tähtää soiden, pienvesien ja lintujärvien ennallistamiseen ja luontoarvojen turvaamiseen.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut