Epäilty räjähdyksen aiheuttaja kuoli itse Varkauden räjähdyksessä – kerrostaloa vaurioittanut pamaus ei johtunut räjähdysaineista

Poliisin tekninen tutkinta tutki räjähdyspaikkaa maanantaina päivällä. Kati Soininen

Asta Tenhunen

Yksi henkilö on löytynyt kuolleena kerrostaloasunnosta, jossa tapahtui iso räjähdys sunnuntai-iltana.

Varkauden Kauppakadulla räjähti kerrostaloasunnossa sunnuntaina vähän ennen kello 23:a.

Poliisin mukaan menehtynyt henkilö löytyi kuolleena asunnon sisältä. Poliisin arvio on tällä hetkellä, ettei räjähdykseen liity muita epäiltyjä kuin asunnossa menehtynyt henkilö.

Poliisin mukaan löytyneen vainajan henkilöllisyys varmistetaan oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa muun muassa dna-tutkimuksella.

Poliisin tämän hetken tiedon mukaan epäillyllä räjähdyksen aiheuttajalla ei ole aiempaa merkittävää rikostaustaa.

- Hän ei ole poliisille entuudestaan tuttu, rikoskomisario Vesa Koponen Itä-Suomen poliisista sanoi maanantaina.

Räjähdystä ja paloa tutkitaan törkeänä tuhotyönä. Lisäksi poliisi tutkii asiaa kuolemansyyn- ja palontutkintana.

Poliisin mukaan yöllistä tapausta ei ollut aiheutettu varsinaisilla räjähdysaineilla eikä räjähdyksen syy ole myöskään kannabistuotteisiin liittyvässä butaanin käsittelyssä, mikä on aiemmin aiheuttanut Varkauden seudulla asuntoräjähdyksiä, kun butaania on käsitelty varomattomasti kannabisöljyn valmistamisen yhteydessä.

Koposen mukaan poliisilla on käsitys, minkä takia räjähdys on tapahtunut, mutta sitä ei toistaiseksi kerrota julkisuuteen.

Räjähdys aiheutti sen, että kolmekerroksisesta talosta sortui yksi parveke ja isolta alalta seinärakenteita. Tilanteesta aiheutui myös tulipalo räjähtäneessä yksiössä sekä sen ympäristössä.

Etenkin yksiön puoleinen porraskäytävä taloyhtiössä vaurioitui pahoin.

Räjähdys vaurioitti kerrostalon asuinkelvottomaksi, koska sähkö- ja vesijärjestelmät ovat vaurioituneet. Ranskalainen parveke putosi alas pihan puolella. Kadun puolella rakennusta ei ole parvekkeita. Kati Soininen

Räjähdyksen takia koko kerrostalo on asuinkelvoton, koska rakenteissa voi olla joltain osin jatkovahinkojen vaara. Lisäksi räjähdys ja tulipalo ovat rikkoneet taloteknisiä järjestelmiä kuten sähkö- ja vesijärjestelmiä rakennuksessa.

Poliisin mukaan kerrostalossa on kuitenkin pystynyt liikkumaan räjähdyspaikalla niin, että poliisin tekniset ja muut rikostutkijat pääsivät tutkittavaan asuntoon maanantaina.

- Käsitykseni mukaan paikan päällä pystyy liikkumaan. Räjähdys on harvinainen tapaus tutkia, mutta silloin tällöin näitä tapahtuu. Poliisilla on hyvät valmiudet tutkia tällaistakin tapausta. Eivät nämä niin poikkeuksellisia tapauksia kuitenkaan ole, Koponen arvioi.

Poliisin maanantaisten tietojen mukaan kerrostalon muut asukkaat eivät ole saaneet vakavia fyysisiä vammoja, mutta äkillinen tilanne yöllä on ollut monelle hyvin järkyttävä.

Varkauden räjähdyspaikka

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut