Kiuruvedellä todettiin kahdeksan uutta koronatartuntaa

Ylä-Savon sote kuntayhtymän alueella on voimassa laaja maskisuositus. Maskia on hyvä käyttää kaikissa julkisissa tiloissa. Etenkin tiloissa, joissa on paljon ihmisiä lähellä toisiaan. Arkisto / Iida Mulari
Jani Haanketo

Jani Haanketo

Ylä-Savon sote kuntayhtymän alueella todettiin keskiviikkona kahdeksan uutta tartuntaa Kiuruvedellä.

Tartunnanjäljityksessä keskitytään erityisesti ryhmiin, joille koronatartunnan seuraukset olisivat erityisen vakavia.

Näitä ryhmiä ovat esimerkiksi terveydenhuollon eri yksiköiden asiakkaat ja ikäihmisten palvelukotien asukkaat. Myös samassa taloudessa asuvien perheenjäsenten tartuntojen leviämisen ehkäisemiseen panostetaan.

Vaikka kuntayhtymän alueella on todettu runsaasti uusia tartuntoja, alueellamme ei kuitenkaan ole yhtään koronan vuoksi vakavasti sairasta ihmistä. Alueelle ei määrätä uusia rajoitustoimia.

Marraskuussa tilanne koronatartuntojen osalta on ollut alueellamme selvästi synkin.

Tässä kuussa alueellamme on kirjattu jo 125 tartuntaa. Lokakuussa tartuntoja oli 21 ja syyskuussa 14.

Vuonna 2021 tartuntoja on ollut tähän mennessä kaikkiaan 296. Edellisvuonna 2020 tartuntoja kirjattiin yhteensä 85.

Koronavirus

Tartunnat kunnittain vuosina 2020–2021

Vuonna 2021

Iisalmi 112

Kiuruvesi 136

Sonkajärvi 9

Vieremä 24

Muu paikkakuntalainen 15*

Vuonna 2020

Iisalmi 31

Kiuruvesi 39

Sonkajärvi 5

Vieremä 2

Muu paikkakuntalainen 2*

Alueellamme on keväästä 2020 lähtien laboratoriotestein varmistettuja koronavirustartuntoja todettu yhteensä 381.

* Tartuntaluvuissa ilmoitetaan myös alueellamme todetut muiden paikkakuntalaisten tartunnat eli tartunnat saanut henkilö on vieraillut alueellamme ja tartunta todettu täällä, mutta hän ei asu alueellamme.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut