Kuopio juhlii Suomen itsenäisyyttä Musiikkikeskuksessa

Atso Almila johtaa Kuopion kaupunginorkesteria Kuopion itsenäisyyspäivän juhlassa. Itsenäisyyspäivänä 2018 Almila oli Musiikkikeskuksen juhlassa juhlapuhujana. Paula Pohjamo
Janne Niiranen

Janne Niiranen

Kuopion kaupunki järjestää kaikille avoimen itsenäisyyspäivän juhlan Kuopion musiikkikeskuksessa.

Juhlapuheen pitää tilaisuudessa pitää kansanedustaja, Kuopion kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tuula Väätäinen ja kaupungin tervehdyksen tuo valtuuston 1. varapuheenjohtaja Leila Savolainen.

Musiikista vastaa Kuopion kaupunginorkesteri, jota johtaa Atso Almila. Juhlassa kuullaan Jean Sibeliuksen musiikkia. Perinteistä poiketen juhlassa ei lauleta yhdessä Savolaisen laulua ja Maamme-laulua, vaan terveysturvallisista syistä ne esitetään soittaen.

Yleisön kahvitus alkaa Valohallissa itsenäisyyspäivänä kello 12 ja varsinainen juhla tuntia myöhemmin konserttisalissa.

Juhla tulkataan suomalaiselle viittomakielelle.

Kuopion kaupunki suosittelee itsenäisyyspäivänjuhlaan suositellaan maskin käyttöä ja tilaisuudessa noudatetaan voimassa olevia kaupungin koronaohjeistuksia. Koronapassi voidaan ottaa käyttöön, jos koronatilanne pahenee.

Itsenäisyyspäivän juhla näytetään suorana Kuopion kaupungin Vimeo-kanavalla, josta talenteen voi katsoa kahden viikon ajan itsenäisyyspäivän jälkeen.

Karjalan lennosto järjestää itsenäisyyspäivän perinteisen seppeleenlaskun Sankaripuistossa kello 12.

Päivän aikana järjestetään seppeleenlaskuja myös muualla Kuopiossa sekä jumalanpalveluksia. Muut juhlallisuudet löytyvät täältä.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut