Askel oli lyhyt, mutta niin oli päiväkin. Ei monta tuntia valoisaa aikaa. Mutta ei se häntä haitannut, näkö oli sumea jo muutenkin.
Oli tullut aika mennä sisään. Kello 14.50. Niin oli sovittu. Hän nosti käden kahvalle ja veti. Lukossa.
Aika oli oikea mutta päivä väärä. Naapurin rouva kertoi myöhemmin, että konttori ei ole ollut auki torstaisin sitten vuoden 2016.
Niin mies käveli takaisin siniselle potkurilleen ja puoli tuntia myöhemmin jätti sen kotipihan katoksen alle, harjasi rappuset ja laittoi kahvit tippumaan. Aina yksi mitallinen vähemmän kahvia kuin vettä.
Hän oli asunut rivitaloasunnossaan seitsemän vuotta. Televisiotasolla oli mustavalkoinen valokuva, jossa hymyili omenaposkinen nainen, joka nukkui nyt ikiunta 1,4 kilometrin päässä. Sininen potkuri löysi haudalle joka toinen päivä.
Näin pimeän aikaan mies vei aina mukanaan kynttilän. Niitä roikkui iso säkillinen ulkovaraston naulakossa. Varaston väliseinän toisella puolella oli lumilautoja, crossimopo ja vanha kuntopyörä, jonka tilalle oli ollut tulossa uusi viimeiset neljä vuotta.
Tyttö avasi varaston oven ja nappasi suosikkilautansa. Laskukeli oli täydellinen, oli pakko päästä rinteeseen.
Kaverin äiti tulisi hakemaan puolen tunnin päästä. Kaveri ei ollut hirmu hyvä menemään laudalla, mutta tyttö tykkäsi opettaa. Parasta kuitenkin oli se, että päästiin koulupäivän jälkeen yhdessä mäkeen, juttelemaan kaikesta ja varsinkin siitä kasibeen Joonasta.
Niin tytöt menivät rinteeseen, laskivat vähintään tuhat mäkeä, joivat vähintään sata kaakaota kermavaahdolla ja strösseleillä ja tekivät vähintään kymmenen tiktokkia.
Kaverin äiti tuli hakemaan, ja vei tytön kotiin. Tyttö nappasi lumilaudan takakontista. Isi oli kyllä sanonut monet kerrat, että kanna sitä lautaa, mutta nyt ei jaksanut kuin raahata. Sepeli rapisi laudan pintaa vasten.
Naapurukset kohtasivat paikassa, jossa heidän elämänsä risteävät ja eroavat. Ulkovarastojen väliseinällä.
Tyttö laittoi laudan hyllylle ja kuuli, kun mies rapisteli kynttiläpussia.
Välissä oli lautaseinä ja 70 vuotta. Tyttö ei ollut koskaan käynyt pankkikonttorissa, eikä mies oikein tiennyt mikä on tiktok.
Kun he kohtasivat varaston edessä, tyttö nosti kättään salamana.
– Terve. Ootkos haudalle menossa?
– Kylläpä aattelin käydä. Olittakos työ Kasurilassa?
– Niin oltiin Aadan kanssa. Pittää mennä sisälle kun huomenna on kokkeet.
– No heippa.
– Heippa.
Rituaali oli tuttu. He vaihtoivat muutaman sanasen aina kun kohtasivat pihalla.
Naapurit eri maailmoista. Heitä yhdisti väliseinä ja se, että kumpikin oli ihminen, joka huomaa toisen ihmisen.