Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Olvin hurjan kasvutarinan arkkitehdille merkittävä arvonimi

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt vuorineuvoksen arvonimen Olvin toimitusjohtajalle Lasse Aholle, 63.

Aho on toiminut iisalmelaisen panimoyhtiön toimitusjohtajana vuoden 2004 syyskuusta lähtien. Hänen toimitusjohtajakautensa on ollut ainoalle suomalaisomistuksessa olevalle panimoyhtiölle suuri menestys.

Olvin osakkeen arvo hänen toimitusjohtajakaudellaan on 18-kertaistunut vajaasta kolmesta eurosta yli 50 euroon. Tänä vuonna Olvin arvo pörssissä kohosi yli miljardin euron.

Olvin kasvu Ahon toimitusjohtajakaudella on ollut hurjaa. Konsernin liikevaihto vuonna 2004 oli noin 129 miljoonaa euroa, vuonna 2020 yhtiön liikevaihto oli paisunut 415 miljoonaan euroon.

Aho toimii oman toimensa ohella myös merkittävissä luottamustehtävissä. Hän on tällä hetkellä sekä Euroopan panimoliiton että Suomen Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton puheenjohtaja. Hän toimii myös elintarvikeyhtiö Apetitin ja iisalmelaisen kaiutinvalmistaja Genelecin hallituksissa.

Aho on tunnettu kovana urheilumiehenä. Hän on pelannut jääkiekkoa 6-vuotiaasta asti. Ura vei Tapparan liigajoukkueeseen asti. Jääkiekon Liigan hallituksessa hän on ollut vuodesta 2016 lähtien.

Vuorineuvos on Suomen arvokkain arvonimi. Sen on saanut reilut kolmesataa liike-elämän vaikuttajaa.

Pohjoissavolaisista vuorineuvoksen arvonimet ovat saaneet Luja-yhtiöiden pitkäaikainen johtaja Hannu Isotalo vuonna 2013 ja Kuopiossa kotipaikkaansa pitävän lihayhtiö Atrian ex-toimitusjohtaja Seppo Paatelainen vuonna 2003.