Kuopiossa 48 uutta koronatartuntaa, joista kymmenen alkuperä on hämärän peitossa – THL: Pohjois-Savossa 163 uutta tapausta

Kuopiossa on todettu jouluaatonaaton jälkeen 48 uutta koronavirustartuntaa.

Uusista tartunnoista 18 on saatu perhepiiristä. Kahdeksan tapausta on peräisin uilkomailta, viisi työpaikalta tai koululta, neljä ystäväpiiristä ja kahdeksan ulkomailta.

Kymmenen tartunnan lähteestä ei ole tietoa.

Kuopion kaupungin mukaan joukkoaltistumisia on ollut Vehmersalmen, Pirtin, Rajalan ja Snellmanin kouluissa sekä Puijonlaakson ja Suopursun päiväkodeissa ja Puistolan varahoidossa.

Pohjois-Savossa on raportoitu maanantaina 163 uutta koronavirustartuntaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämän tartuntatautirekisterin lukuja ei päivitetty joulun aikaan, joten maanantain luvussa on tartunnat useamman päivän ajalta.

Uusista tapauksista 59 on todettu Kuopiossa. Iisalmessa on todettu 23 uutta koronatartuntaa. Leppävirralla uusia tapauksia on 13 ja Suonenjoella 12. Pienempiä tartuntamääriä on raportoitu useassa Pohjois-Savon kunnassa.

Etelä-Savossa on raportoitu 50 uutta koronatartuntaa, joista suurin osa on todettu Mikkelissä. Itä-Savon sairaanhoitopiirin alueella uusia koronatapauksia on todettu 34.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut