Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kuopiolaiseen uneen ja yläsavolaiseen tekniikkaan miljoonien tukipotti

Pohjois-Savon liitto myönsi viime vuonna alueellisille kehittämis- ja investointihankkeille tukea yhteensä 7,35 miljoonaa euroa. Hankkeiden kokonaiskustannukset olivat yli 11 miljoonaa euroa.

Eniten tukea, yhteensä 1,3 miljoonaa euroa, myönnettiin kone- ja energiatekniikan toimialalle. Ylä-Savoon luodaan uusi kone- ja laitevalmistuksen osaamiskeskittymä KesTech. Se tarjoaa yläsavolaisille teollisuusyrityksille osaamisen kehittämispalvelua siten, että yritykset voivat kehittyä ja kasvaa alueella.

Keskittymän ytimen muodostaa Savonia-ammattikorkeakoulun, Ylä-Savon ammattiopiston ja Itä-Suomen yliopiston monikampusmalli.

Merkittävän tuen sai muun muassa myös Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampukselle rakentuva uusi unitutkimuksen tutkimuslaboratorio. Se tarjoaa hyvinvointiteknologian yrityksille sovellusten ja laitteiden testaamiseen ja kliinisen validointiin. Euroopan mittakaavassakin ainutlaatuinen laboratorio soveltuu unen, vireystilan ja fysiologisten signaalien mittaamiseen standardoiduissa olosuhteissa.

Myönnetystä 7,35 miljoonan euron potista Euroopan aluekehitysrahaston tukea oli 5,28 miljoonaa euroa.