Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vesijohtovuoto Juankoskella – alueen asukkaita suositellaan varaamaan juomavettä astioihin

Juankosken Hyppyrimäellä on havaittu vesijohtovuoto, kertoo Kuopion Vesi tiedotteessaan. Lauantaina havaittu vuoto sijaitsee päävesijohdossa Hyppyrintie 9:n tuntumassa.

Vuodon korjaustyöt alkavat tänään. Kuopion Veden verkostoinsinööri Annika Rautanen kertoo, että työ aiheuttaa katkoksia vedenjakeluun Kuopion Veden asiakkaille Hyppyrinmäellä sekä Sorvalammen vesiosuuskunnassa. Vuoto saadaan korjattua hänen mukaansa sunnuntaiaamuun kello seitsemään mennessä.

Kuopion Vesi suosittelee alueella asuvia varaamaan juomavettä astioihin. Korjaustyön aikana alueella on käytössä kiertotie, joka kulkee Multavääräntien kautta.

Korjaustyön jälkeen Hyppyrimäen alueella voi esiintyä häiriöitä vedenlaadussa. Mikäli vesi on värjääntynyttä, sitä ei suositella käytettäväksi juoma- tai talousvetenä. Tällöin myös pyykinpesua on syytä välttää. Jos vesi ei ole värjääntynyttä, sitä voi Kuopion Veden mukaan käyttää normaalisti.