Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tomi T. Turusen kolumni Janus, upseeri ja humanisti

Ei ole mitään arvokkaampaa kuin elämä. Jos pitää kuolla, kannattaa lähteä vanhana, väsyneenä ja onnellisena.

Ukkini sai 15-vuotissyntymäpäivänään lahjaksi naapurilta Mainilan laukaukset. Kiitos nuoruutensa hän ehti vain sodan häntään ja sai kokea kymmeniä vuosia myöhemmin luonnollisen itäsuomalaisen miehen kuoleman sydän- ja verisuonitauteihin.

Mummoni ehti toimia ilmavalvontalottana ja muonittajana leirillä venäläisille vangeille Heinävedellä. Mökkimme seinällä on sekä venäläisen sotavangin puuhun kaivertama maisema veneestä rantapoukamassa että kehystetty käsky siitä, mitä sukutilamme on pitänyt sotaa varten Suomelle luovuttaa ja se on ollut vähästä paljon.

Minun sukupolvelleni sota on ollut kaukana. Siitä ei ole tarvinnut puhua. Olen käynyt Mainilassa, pari päivää vaille 70 vuotta sen jälkeen, kun Suomi oli kuulemma hulluudessaan hyökännyt Neuvostoliittoon. Olen kulkenut peltoaukeilla rajajoen vartta ja miettinyt myös sitä, mitä nuoret pojat ovat pohtineet jatkosodassa virran ylittäessään.

Olen seisonut Tali-Ihantalassa ja kuunnellut sotahistorioitsijan selvitystä siitä, miten tykistökeskitys on moukaroinut kallioita säälimättä kesäkuun lopussa 1944.

Toinen ukkini on jatkosodan loppuvaiheissa tullut Vuoksesta uimalla yli ja selvinnyt hengissä, mutta ihan kokonaista hänestä ei tainnut tulla enää koskaan.

Ukkini sai 15-vuotislahjaksi naapurilta Mainilan laukaukset.

Lisäksi on kauhut kokeneita edellisten sukupolvien enoja ja setiä ja muita suvun miehiä: heistä osa kaatui Kannakselle, yksi kuoli lomalla junan alle, toinen sai pysyvän vamman, mutta kitkutteli vasta harmaana hautaan. Kukaan sodan eläneistä ei paljon kertonut.

Minulle sota on hajanaisia tarinoita, mutta muutaman tunnin lentomatkan päässä ihmiset yrittävät tälläkin hetkellä vain selvitä siitä hengissä.

Olen humanisti ja käskettäessä olisin myös sotilas. Suomi on kouluttanut minut kielemme asiantuntijaksi ja pioneerijoukkueen johtajaksi. Reservin upseerina olisi tarvittaessa oltava nykyistä vähemmän humanisti.

Kun minusta tehtiin sotilasjohtajaa, sain kelpo arviot. Kouluttajani moittivat minua vain ajattelemisesta: sotilasjohtajan kun pitää sätkiä niin kuin käsketään ja huolehtia, ettei joukko erehdy ajattelemaan vaan muistaa toimia.

Humanistina minua on kannustettu kyseenalaistamaan, haastamaan ja etsimään vaihtoehtoisia ratkaisumalleja. Ennen kuin toimii on hyvä miettiä syitä ja mahdollisia seurauksia.

Paperilla olen Janus, roomalaisen mytologian kaksikasvoinen kulkija, joka ei tiedä onko vai ei.

Kaiken koulutuksen, kokemuksen ja informaatiotulvan jäljiltäkin sekä reservin upseeri että humanisti ymmärtää, ettei ole kauniimpaa kuin rauha ja rakkaus ihmisten kesken.

Kirjoittaja on vuorovastaava.