Itä-Suomen yliopiston tilikauden voitto oli 32,3 miljoonaa euroa, josta sijoitus- ja rahoitustoiminnan osuus oli 26,3 miljoonaa euroa.
Sijoitustoiminnan osuus sisältää realisoitumattomat arvonmuutokset, joita oli vuonna 2021 yhteensä 13,7 miljoonaa euroa.
Varsinainen toiminnallinen tulos oli 1,7 miljoonaa euroa. Yliopiston tiedotteen mukaan tuotot ja kulut kasvoivat edellisestä vuodesta sekä kasvaneen valtionrahoituksen että lisääntyneen hanketoiminnan kautta. Pandemiarajoituksista johtuen kustannukset toteutuivat suunniteltua alempina erityisesti matkakulujen osalta.
– Haastavista olosuhteista huolimatta yliopisto on onnistunut parantamaan tulostaan ja vahvistamaan vaikuttavuuttaan ja myös taloudellinen tilanteemme on vakaa. Kiitos tästä kuuluu koko henkilöstöllemme ja kaikille opiskelijoillemme, joiden yhteisöllisyys ja jaksaminen ovat olleet kovalla koetuksella näinä poikkeuksellisina aikoina, toteaa rehtori Jukka Mönkkönen tiedotteessa.
Vuonna 2021 Itä-Suomen yliopistossa suoritettiin 154 tohtorintutkintoa, 1 768 ylempää korkeakoulututkintoa ja 1 432 alempaa korkeakoulututkintoa.