Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Elokuva-arvio | Norjalainen The Innocents -trilleri yhdistää lähiöarjen harmauden, telepatian, lasten mielikuvittelun ja autismin intensiiviseksi katsomiskokemukseksi

The Innocents (De uskyldige)

Arvio: 4/5 tähteä.

Norjalainen lapsiperhe muuttaa isoon kerrostalolähiöön. On kesä ja perheellä ei ole mahdollisuutta lähteä lomailemaan. Korkeat kerrostalot, pihamaat ja leikkipuistot ovat ihmisistä lähestulkoon tyhjät.

Isän aika menee uudessa työssä, äiti huolehtii vanhemmasta, autistisesta tyttärestä Annasta ja pikkusisko Ida on sananmukaisesti lapsipuolen asemassa. Ja siksi juuri Ida löytää hiljaisesta pihapiiristä ystävän, joka muuttaa aivan kaiken.

The Innocents vie katsojansa lasten arkeen, jossa oma mieli ja omat ainutkertaiset tuntemukset rakentavat outoja kuvia sekä vihaankin yltäviä tunnelmia.

Kuten oikeassa elämässä, myös tässä elokuvassa leikit saattavat sisältää äärimmäisen totisia pohjavireitä, joista ei ole pitkä matka väkivaltaisiin tekoihin. Ei siis olla kaukana aikuisten maailmassa.

Tarina korostaa sitä, että me vanhemmat haluamme nähdä lapsuuden viattoman ja puhtaana, jota se ei kuitenkaan aina ole.

Ohjaaja Eskil Vogt on myös käsikirjoittanut elokuvansa ja hän rakentaa draamallisen jännityksen, pelon, kauhun sekä järkytyksen viattomuuden yllättävän rikkoontumisen varaan.

Kun tapahtumapaikka on arkinen lähiö ja sen läheinen metsä, intensiteetti tiivistyy myös kuvallisesti. Tavallisuuden keskeltä kumpuaa kauheuteen yltävä lasten epätavallisuus, jossa mielikuvitus muuttuu totiseksi todeksi.

Elokuva on hidas ja se on perusteltua. Kiireettömyyden keskellä lasten leikki ennättää vakavoitua vaiheittain ja yllätyksellisesti. Autistisen Annan yhteyden rakentumista ja ystävystymistä Aishan kanssa syvennetään rauhassa.

Myös sisarusten välisen suhteen muutokselle suodaan tarvittavaa aikaa. Oleellisinta on se, että Ben-pojan uppoamista omaan mieleen ja sen voimiin kuvataan rauhassa, jolloin tarina kasvaa hurjiin mittoihinsa.

Tarina on erinomainen, visuaalinen toteutus ja äänimaisemat taiten toteutettuja. Mutta vaikuttavinta on ehdottomasti se, mitä lapsinäyttelijät tekevät valkokankaalla.

Se, että työryhmä ja lapsinäyttelijät ovat työstäneet yhdessä roolihahmoja kuukausien ajan, näkyy ja tuntuu elokuvassa syvänä vakuuttavuutena. Nuoret näyttelijät ovat todellakin paneutuneet henkilöhahmoihinsa.

Alva Brynsmo Ramstad näyttelee autistista Annaa hienolla tavalla. Ensimmäistä kertaa ammattimaisessa elokuvassa esiintyvä Ramstad pääsee ilmaisemaan tunteitaan sekä ajatuksiaan pääasiallisesti kehon kielellä ja sanattomasti. Vaikuttavalla tavalla hän viestii niin muiden näyttelijöiden kuin katsojienkin suuntaan.

Idan roolissa Rakel Lenora Fløttum kykenee todella tarkasti ilmentämään vähemmällä huomiolle jäänyttä pikkusiskoa ja hänen mustankipeyttään.

Intensiivistä jännitettä Fløttumin näyttelemiseen tuo se, että hänen äitiään Henrietteä näyttelee verrattomasti Ellen Dorrit Pedersen, joka on nuoren näyttelijän äiti tosielämässäkin.

Pääosissa näyttelevät myös Mina Yasmin Bremseth Asheim (Aisha) ja Sam Ashraf (Ben). He kumpikin suorastaan säkenöivät synkähköissä ja traagisissa rooleissaan. Miten ihmeessä he kykenevätkään ilmaisemaan katseillaan niitä suuria tunteita ja voimia, jotka heissä mylläävät?

Elokuva suo monta erinomaisen helppoa mahdollisuutta mielensä pahoittamiseen ja muiden puolesta uhriutumiseen. Jääkäämme siis odottamaan, kuinka moni älähtää siitä, ettei Annaa näyttelekään oikea autisti.

Tai miksi etnisesti tarkasteltuna norjalaiset vaaleat tytöt saavat elokuvassa tietyn roolin ja Ben-poika joutuu tyytymään omansa.