Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Iikka Taavitsaisen kolumni Kaikki on jo tehty, mutta sinä et ole tehnyt kaikkea

Kun näyttelijät Ritva Grönberg, Seija Pitkänen ja Annukka Blomberg kumarsivat maaliskuun lopussa nähdyn Rakkaudesta lauluun -esityksen päätteeksi, ilmassa oli erityisen paljon riemua mutta myös haikeutta. Kolmikon työskentelyä on mahdollisuus seurata vielä kevätkauden loppuun Kuopion kaupunginteatterin eri näytelmissä, mutta sen jälkeen yksi aikakausi päättyy.

Grönberg ja Pitkänen jäävät eläkkeelle kaupunginteatterista, ja Blomberg siirtyy näyttelijäksi Lahteen.

Kun pitkän uran tehnyt tekijä jättää työnsä, työyhteisöstä katoaa aina mittaamaton määrä hiljaista tietoa: subjektiivisia huomioita ja kokemuksia, käytänteitä ja yksi kulma yhteisöllisestä muistista.

Väen vaihtuessa myös keskinäinen kemia muuttuu. Konkareiksi muuttuvat ne, jotka aikaisemmin olivat virkaiältään vielä keskikastissa, ja vastaavasti äskettäin taloon tulleista muodostuu vakiporukkaa.

Kyse on normaalista elämän kiertokulusta. Me tulemme, me olemme, me lähdemme.

Kyse on normaalista elämän kiertokulusta. Me tulemme, me olemme, me lähdemme.

Kuopion kaupunginteatterin tapauksessa taitavien tekijöiden vuosikymmenten kokemus antaa tilaa uusille tekijöille ja tulkinnoille – kuten kuuluukin.

Tähän kiteytyy myös yleisön edessä tehtävän taiteen kauneus, ainutlaatuisuus. Kukaan ei tule koskaan tekemään juuri samalla riivaavan kipeällä ja silti nauruun pakottavalla tavalla esimerkiksi Leea Klemolan Vaimoni, Casanovan pääosia kuin Pitkänen ja Blomberg, tai tulkitse Piazzollaa kuin Grönberg.

Se ei tarkoita, etteikö muidenkin pidä tarttua näihin töihin ja antaa niistä omat tulkintansa. Taiteen elinvoimaisuus on riippuvainen siitä, että sitä koetellaankin aina uusista kokemuksista käsin. Esimerkiksi Shakespearen nimiin liitetyt tekstit kantavat yhä, koska uudet sukupolvet haluavat heittäytyä ikuisten teemojen tulkeiksi.

Kaikki on jo tehty aiemmin, mutta ei sinun toimestasi, muistuttaa vanha mietelause.

Teatteri on paitsi leikkiä, myös jatkumatonta yritystä ymmärtää ja selittää ihmistä ja ihmisen rakentamaa maailmaa.

400-luvulla ennen ajanlaskun alkua eläneen kreikkalaisen lääkärin Hippokrateen sanomaksi on laitettu tunnettu latinankielinen lause ”Ars longa, vita brevis”, joka yleisesti ja karkeasti käännetään muotoon ”taide pitkä, elämä lyhyt”. Ars tosin tarkoittaa paitsi taidetta, myös taitoa.

Lauseen ydin viittaakin siihen, että yksi ihmiselämä ei riitä minkään asian täydelliseen, tai välttämättä edes syvälliseen, oppimiseen. Siksi taiteen voi nähdä olevan myös opitun välittämistä. Tällä tavalla me kerran ymmärsimme, mitä oli riveillä ja rivien väleissä. Ottakaa tai jättäkää.

Nostalgikko on taipuvainen ajattelemaan, että paras meni jo. Optimisti ajattelee, että paras on vielä tulematta. Vastaus lienee välissä.

Elämällä ja taiteella on se yhteinen piirre, että sopivin hetki niiden kokemiseen on juuri nyt.