Vilhelmiina Penttilän kolumni Rakentamisvimmassa unohtuvat ensimmäisinä vaikutteet ja värit

Vai niin, virtaviivaisen ja vaalean funkis-Kuvakukon viereen tulee jälleen yksi mustavalkoinen laatikko, totesin talvella kävellessäni Vuorikatua matkalla yliopistokaupungista kotiin.

Samanmoisia tuntuu syntyvän vähitellen puoli keskustaa täyteen. Eikä keskusta riitä – ilmeisesti kerrostalo tarkoittaa nykyään yhtä samaa mallia kymmenen kilometrin säteellä.

Esimerkiksi Puijonkadun viihtyisyyden lisääminen on kieltämättä hankalaa, kun katu on jo kertaalleen täytetty monotoniseksi betonin valtakunnaksi. Paras ratkaisu ei silti ole tehdä tilalle hieman päivitettyä mustan, valkoisen ja harmaan kombinaatiota satunnaisin aksentein, jotka ovat yhdessä talossa hempeitä ja toisessa kirkuvia. Firmat ovat kilpailevia yrityksiä, mutta kaupunki voisi edellyttää tiettyä harmoniaa.

Tarkoitus kuitenkin (toivottavasti) olisi tehdä uudesta rakennuskannasta pitkäikäistä, joten siihen kuuluisi buuminkin tuoksinassa panostaa. Skandinaavisuudeksi verhottu tylsyys on asukkaiden ja vierailijoiden aliarvioimista. Kulttuurikaupungiksi brändäytyvän paikkakunnan kuuluisi olla vivahteikas.

Lisäksi vanhasta arkkitehtuurista, kuten juuri funkiksesta tai jugendista, tunnutaan ammentavan Kuopiossa ihmeen vähän. On luonnollista, että aivan uuttakin muotokieltä syntyy, mutta kaupungin helmien soisi olevan suurempi inspiraatio.

Modernit kerrostalot ovat kaupunkien tunnus, ja tiivis asuminen on ympäristölle parempi vaihtoehto. Ongelma onkin siinä, etteivät ajan eri kerroksia limitetä useinkaan yhteen, vaikka vaikutteiden hyödyntäminen tuo usein ajattomimman tuloksen.

Niin muodot kuin värit – vai nykyään värittömyys? – luovat ristiriitaa. Avoimuus puuttuu, parvekkeet ja räystäät ovat aliedustettuja ja kivijalkaliikkeet piilottelevat kulmien alla. Muraalit ovat harvinaisuus.

Valkeisenlammen uusi kortteli lääninsairaalan vieressä omaa kauniin sisäpihan, mutta uusiin taloihin ei ole napattu mitään vanhojen piirteistä. Kasarmien lähelle Puijonkuppeelle tuntuu olevan vaikeaa rakentaa kaarevia muotoja punatiilestä.

"Paljon puutaloja", sanoi eräs tuttu Helsingistä saapuessaan. Tosiaan, Kuopion kohdalla kummallisinta onkin se, miten tehokkaasti vanhat ja kauniit kolkat maastoutuvat, kun niitä ei kehystetä.

Hyviä, ympäristöönsä istuvia esimerkkejäkin uudesta rakennuskannasta on toki. Radanvarren harjakattoiset, klassisen väriset talot. Sataman korttelit, jotka on rapattu raikkaiksi. Vaaleanpunainen idylli hotelli Puijonsarven vieressä. Puutalot Sokoksen takana.

Uniikit uutuudetkin voivat onnistua. Museon uudisrakennus sijoittautui lopulta aivan hyvin paikalleen, samoin Lumit, jolla on tarpeeksi tilaa hengittää – ja jossa on läsnä läheisten korttelien puu.

Satamaan nouseva S-market puhutti viime kuussa, ja syystä – "viime vuosisadalta näyttäminen" olisi ollut juuri hyvä ohjenuora. Moderni, mutta hiukan enemmän viereisten makasiinien tyyleistä inspiroitunut rakennus olisi voinut kääntää väitetyn vanhanaikaisuuden hienoksi erottautumiseksi hallimaisista kaupoista, joita on Suomi pullollaan.

Kuopion varhaisempi rakennushistoria on nuori mutta hieno. Olisivatpa Alavanhovin kartano, Snellmaninpuiston puukioskit ja Saastamoisenkulma nähtävissä nykysilmin. Se ei ole mahdollista, mutta historiastaan uutta ammentava, eloisa kaupunki olisi.

Kotiinpaluu sellaiseen olisi vielä kauniimpaa.

Kirjoittaja on uutistoimittaja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut