Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisi epäilee henkirikosta Juvalla, epäiltynä 35-vuotias juvalainen – Mies löytyi paljusta hukkuneena: ruumiissa mahdollisia väkivallan merkkejä

Tapahtunutta tutkitaan tappona. Tekninen ja taktinen tutkinta selvittää, onko kyse rikoksesta vai mahdollisesta tapaturmasta.

Juvan keskustassa sijaitsevan omakotitalon pihalta löytyi lauantaina vainaja. Poliisi sai lauantaina hätäkeskuksesta tavanomaisen kuolemansyyhyn liittyvän tehtävän.

Tapahtumapaikalla selvisi, että mieshenkilö oli epäillysti hukkunut asunnon pihamaalla olleeseen paljuun. Tapausta tutkitaan nyt tappona, josta epäillään paikkakuntalaista 35-vuotiasta miestä. Jo pidätettyä miestä esitetään keskiviikkona vangittavaksi Etelä-Savon käräjäoikeudessa.

– Tässä vaiheessa hän katsoo, että ei liity mitenkään kuolemaan eikä ole syyllistynyt rikokseen. Selvitämme nyt, että voiko olla, ettei rikosta tapahtunut, kertoo tutkinnanjohtajana toimiva rikoskomisario Timo Häkkinen.

Menehtynyt mies oli noin 40-vuotias ja epäillyn tavoin juvalainen. Paikalle hälytetty poliisin tekninen tutkinta havaitsi vainajassa jälkiä, jotka ovat mahdollisesti seurausta ulkoisesta väkivallasta. Viitteet väkivallasta olivat Häkkisen mukaan sellaisia, joiden havaitseminen vaatii maallikkoa enemmän ammattilaisen silmää.

– Jälki ei ollut mikään reikä rinnassa, jonka näkisi kuka vain. Jäljet olivat enemmän sellaisia, jotka sopisivat väkivallan käyttöön.

Nelikymppisen miehen uskotaan kuolleen lauantaina alkuillalla.

– Epäilemme, että menehtyminen ja ilmoitus hätäkeskukseen tapahtuivat molemmat alkuillalla. Ei mitenkään niin, että olisi ollut puolen vuorokauden tai vuorokauden viivettä.

Häkkinen toteaa, että ennen kuolemaa talossa vietettiin viikonloppua pitkän kaavan kautta.

– Siellä oli ollut lukuisia ihmisiä jo perjantaina viikonlopun vietossa. Epäilyksemme on, että teon aikaan paikalla oli vain pari henkilöä.

Hätäkeskuksesta apua soittanut henkilö ei ollut itse taposta epäilty. Häkkinen vahvistaa, että epäillyn surman rikospaikka oli kuolleen miehen tai taposta epäillyn kodin pihamaa. Tapahtumapaikan lähiympäristön asunnoissa on tehty useita puhutteluja.

Poliisi jatkaa tapahtumien selvittämistä teknisellä ja taktisella tutkinnalla. Lausunnon koostaminen epäillyn ja vainajan lauantai-illan aikaisesta päihtymystilasta on vielä kesken.

Uutista täydennetty kello 16.33 rikoskomisarion kommenteilla.