Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Toimitus suosittelee: Liikenneaseman uudella pyörittäjällä on mielenkiintoisia suunnitelmia – lue viisi kiinnostavaa juttua tiistailta

Tähän artikkeliin on koottu viisi mielenkiintoista Savon Sanomien juttua tiistailta.

Liikenneasema Lomatrio saa uuden liiketoimintajohtajan, kun Jesse Pesonen, 23, siirtyy vetämään toimintoja Pieksämäellä.

– Isänpäivä on nyt ensimmäinen, mihin lähdemme tuomaan uutta alakerran ravintolassa. Joulun ja äitienpäivän kattaukset ovat myös jo suunnittelun alla, kertoo tuore yrittäjä.

Marko Erosen kalastamalle hauelle kertyi painoa peräti 15,524 kiloa ja pituutta 133 senttiä. Kuvan perusteella kala saattaa tosin olla jopa 135-senttinen.

– Hieman jäi harmittamaan kiireellä tehty mittaus, mutta eipä sille enää mahda mitään.

Joditabletit loppuivat kuopiolaisista apteekeista, kun sosiaali- ja terveysministeriö STM julkaisi päivitetyn lääkejodin käyttöä koskevan suosituksensa tänään aamupäivällä.

Itä-Suomen yliopiston apteekin apteekkari Jouko Savolainen sanoo jodin loppuneen noin puoli tuntia sen jälkeen, kun ministeriön suosituksesta uutisoitiin. Myös muista apteekeista kerrottiin joditableteiden loppuneen aamupäivän aikana.

Amanda Timosen olemus on kaventunut huomattavasti puolessa vuodessa. Ihan mahtavaa, hehkuttavat kuvien alle ilmestyneet kommentit. Timonen on kahden pienen pojan äiti.

Pelastuslaitos sai tiistaiaamuna hieman ennen kello seitsemää hälytyksen Kuopion Petosella Länsikadulla syttyneestä tulipalosta.

– Henkilö oli asunnossaan tupakoinut sohvalla. Hänen päällään ollut viltti oli syttynyt palamaan. Henkilö heitti viltin lattialle ja itse jatkoi uniaan, palomestari Antti Korhonen kertoo.