Kansallispuiston tuntumasta löytyy sekä jännittävä luola että hieno näköalapaikka – poimi vinkit talteen

Kolille on tänä vuonna perustettu uusi reitti, joka kulkee kansallispuiston eteläisessä osassa. Kiehisen kierros on koottu jo olemassa olevista reiteistä, ja pituutta voi vaihdella omien tarpeiden mukaan. Lyhimmillään kierroksesta kiertää 3,5 kilometrin mittaisen ympyrälenkin, pisimmillään kyseessä on 19 kilometrin mittainen yön yli vaellus, joka sisältää myös edestakaisia osuuksia.

Metsähallitus on ajatellut Kiehisen kierroksen sopivan esimerkiksi hyväksi harjoitusvaellukseksi niille, jotka haaveilevat kulkevansa myöhemmin pidemmän 30–61 kilometrin mittaisen Herajärven kierroksen.

Lähdemme lyhyelle 3,5 kilometrin päiväretkelle Pirunkirkon parkkipaikalta, joka sijaitsee 12 kilometrin päässä Kolin kylältä.

Aiemmin reitti tunnettiin Ennallistajan polkuna, mutta nyt ollaan siis Kiehisen kierroksella.

Heti ensimmäinen kilometri on nousua ja jyrkkyyttäkin riittää. Polulle on kuitenkin asennettu kaiteita ja portaita, joiden avulla nousu sujuu mukavasti.

Maastotyyppi vaihtelee hämmentävän usein saniaismetsiköstä vanhaan kuusikkoon ja jälleen heinikkoon.

Pian ollaankin jo varsin korkean Jauholanvaaran päällä. Tämä Kolin vähemmän tunnetuksi jalokiveksikin kutsuttu paikka kätkee maisemansa kuitenkin tällä kertaa sumuun. Ilman sumua alla näkyisi Herajärvi.

Hento tuuli onnistuu liikauttamaan sumua sen verran, että järven saaret paljastuvat hetkeksi, kunnes ne jälleen katoavat.

Jauholanvaaran päällä on kallioista, kuten tutuilla Kolin huipuillakin.

Jatkamme matkaa kohti Pitkälampea. Pyyn vihellys on kuulunut reitin alusta alkaen, ja nyt pysähdymme lammen rantaan. Matkimme linnun vihellystä ja koitamme houkutella sitä lähemmäs kuvattavaksi, mutta tällä kertaa lintu katsoo parhaimmaksi tarkkailla meitä vain kaukaa.

Saavumme Ylä-Murhille, joka on lyhyen reitin ainoa virallinen taukopaikka. Täällä on puitteet kunnossa. Vanha asuinpaikka on perinnemaisemaa, jossa kannattaa tutkiskella paikkoja. Pihapiiristä löytyy edelleen vanha asuinrakennuksen kivijalka, ja polun varresta voi etsiä vanhat nauriskuopat.

Nykyisellään niittypihapiirissä on varaustupa ja tulentekopaikka. Puut voi pilkkoa viereisessä puuvajassa. Pihapiirissä voi myös leiriytyä, mutta teltan paikka tulee katsoa tarkasti: toisella puolella niittyä se on sallittua ja toisella kiellettyä.

Ylä-Murhista ei ole pitkä matka enää tien varteen, jossa voi vielä ihastella mansardikattoista, kauniisti harmaantunutta vanhaa taloa. Talon jälkeen viimeinen vajaa kilometri kuljetaan tietä pitkin takaisin parkkipaikalle. 3,5 kilometrin reitistä loppuosan kulkeminen tietä pitkin hieman harmittaa, mutta toisaalta Jauholanvaara antoi hyvin paljon.

Mutta ei vielä kotiin. Parkkipaikan toiselta puolelta löytyy Pirunkirkko. Lähes parkkipaikan vierestä alkavat portaat, joita pitkin laskeudutaan kivilouhikkoon. Portaiden alapään vieressä oikealla on kivikkoinen luola, johon ei tulisi mieleen mennä, ellei tietäisi sen olevan Pirunkirkon sisäänkäynti. Sisäänkäyntiä ei ole merkitty, joten pari kertaa katselemme ympärillemme, että olemmehan varmasti menossa oikeasta aukosta. Sitten sisään.

34 metrin mittainen ja Z-kirjaimen mallinen Pirunkirkko on mystinen paikka. Taskulamppu kannattaa olla mukana, sillä ensimmäisiin metreihin ei päivä paista ja edessä on muutamia isoja kiviä.

Eteenpäin mentäessä valo alkaa pilkistellä pään päällä olevien jättimäisten lohkareiden väleistä.

Vielä muutama kapeampi kohta ja ollaan Pirunkirkon perällä. Kansantarun mukaan se, joka pystyy kiipeämään kirkon peräseinällä sijaitsevan syvennyksen luo, näkee siellä pienen pirun kirkkosalin penkkeineen. Luolassa sanotaan aikoinaan käyneen myös useita noitia.

Ilman taikauskoakin kirkon seinästä kuitenkin löytää jotain muuta: Eero Järne­feltin kirjoittama runon pätkä. Seinään isolle alalle punaisella kirjoitettu runon pätkä löytyy helpommin, kun seiniä valaisee taskulampulla.

Pirunkirkossa käynti vaatii pientä seikkailuhenkeä, mutta jos onnistuu kulkemaan jyrkät metalliportaat parkkipaikalta kirkon suulle, pystyy kyllä kulkemaan kirkossakin. Luolassa on muutama kapeampi kohta, ja isojen kivien kohdalla kannattaa edetä varovasti.

Kun palaamme luolan suulle, vastassa on neljä nuorta miestä.

– Sieltähän tulee luolan peikko, he naureskelevat yllätyttyään kuvaajan ja toimittajan ryömiessä luolasta.

Joensuulaiset Luca Degerth, 18, Aatu Huusko, 19, Otso Taivainen, 18, ja Henrik Rabin ,19, ovat porukalla vaeltamassa.

Rinkat kertovat kyseessä olevan yön yli vaellus.

– Olemme ensimmäistä kertaa telttailemassa, Degerth paljastaa.

Porukka kertoo muuten vaeltaneensa ja matkustaneensa yhdessä paljonkin, vastikään he olivat Espanjassa. Nyt on tultu Kolille. Osa porukasta opiskelee ja osa on töissä, mutta keskellä viikkoa löytyi kaikille sopiva päivä retkelle.

– Seuraavaksi kävelemme lähimmälle kaivolle noin viiden kilometrin päähän ja sitten katsomme, mihin jatkamme, Degerth kertoo suunnitelmista.

Otso Taivainen kehuu Tarhapuron vesiputousta, jota he aikovat myös käydä katsomassa.

Nyt pitäisi uskaltaa sinne Pirunkirkkoon. Yksi joukosta tarjoutuu auliisti jäävänsä mielellään vahtimaan muun joukon rinkkoja luolan suulle, mutta täällä päin Kolia ei juuri muita kulkijoita lokakuisena aamupäivänä ole, joten se on varsin turhaa. Suostuttelun jälkeen hänkin rohkenee luolaan muiden mukaan.

Ihailevien voimasanojen saattelemana joukko mönkii sisään.