Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Syysmyräkästä pelastuslaitokselle tehtäviä: Puu kaatui autojen päälle Kuopiossa

Pohjois-Savon pelastuslaitokselta kerrotaan, että lauantain ja sunnuntain välillä riehunut syysmyräkkä ei ole aiheuttanut tehtäväsumaa, mutta yksittäisiä tehtäviä on tullut.

Puu kaatui kahden auton päälle Kuopion Julkulassa sijaitsevan taloyhtiön pihassa. Pelastuslaitos kävi sunnuntaina aamulla tunkkaamassa puun pois ja sahasi sen osiin, jotta se saatiin pois tieltä.

Päivystävä palomestari Antti Korhonen muistuttaa, että mikäli maastossa liikkujat havaitsevat sähkölinjoille kaatuneita puita, ne kannattaa kiertää.

– Julkulanniementieltä ulkoilualueelta tuli ainakin tieto, että siellä on puu kaatunut linjoille. Kuopion Energia käy poistamassa sen. Tällaisissa tapauksissa käymme varmistamassa ja eristämässä alueen ja sähköyhtiön tehtäväksi jää poistaa puu.

Korhonen arvioi, että osa myräkän aiheuttamista vahingoista selviää, kun ihmiset lähtevät liikkeelle ja tarkistavat, ovatko kotipihoissa tavarat paikoillaan.