Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Toimitus suosittelee: Timi Räty juhlii lakkiaisiaan kolmen ja puolen vuoden urakan jälkeen – lue 5 kiinnostavaa juttua torstailta

Tähän artikkeliin on koottu viisi mielenkiintoista Savon Sanomien juttua torstailta.

Kuopiolainen Timi Räty juhlii lakkiaisiaan 2. joulukuuta. Hän valmistui ylioppilaaksi kolmessa ja puolessa vuodessa Kuopion vanhimmasta lukiosta. Pitkä koulumatka oli iso syy opiskeluajan pidentämiseen.

Kuopiolainen Timi urakoi ylioppilaaksi lohduttoman pitkän koulumatkan takaa: "Bussin aikataulut eivät ole hyvät koulun aikataulujen kanssa"

Korona-aika hiljensi golfin harrastuksen kasvua ja nyt huolena ovat golfkenttien nousevat hoitokustannukset.

Korona-aika taittoi harrastuksen hurjaa kasvua – golfkenttiä kiusaavat nyt nousevat hoitokustannukset

Nilsiäläinen autonasentaja Seppo Miettinen ehti tehdä lähes 45-vuotisen uran saman työnantajan palveluksessa.

"Jarruremontista se alkoi ja öljynvaihtoon päättyi" – Seppo Miettinen oli samassa työpaikassa lähes 45 vuotta

Piispa Mari Leppänen valitsee tänä vuonna kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajan. Hän aikoo suorittaa luku-urakan Iisalmessa mökillä.

Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon kohtalo ratkeaa mökillä Iisalmessa – tämän vuoden päätöksen tekijän luku-urakka on kokonaiset 3092 sivua

Kuopio ei ole vielä tehnyt uusia päätöksiä koronatehosterokotuksista, vaikka koronan hoitoon keskittyvä ministeriötyöryhmä päätti laajentaa koronarokotusten tehosteannosten tarjoamisesta.

Päätös laajemmista tehosteannoksista ei vaikuta Kuopion linjaan koronarokotuksista