Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savon Sanomien suora lähetys kaupungintalon joululaulajaisista on päättynyt

Tässä jutussa näytettiin joululaulutilaisuus Kuopion kaupungintalolta 8. joulukuuta. Savon Sanomat striimasi yhteislaulutilaisuuden, jotta joulutunnelmaan oli mahdollista päästä myös etänä.

Joululaulajaisista ei tule tallennetta jälkikäteen katsottavaksi.

Joulumieltä nostatellaan kello 18 alkavassa konsertissa muun muassa Sylvian joululaulun, Kulkusten ja Joulumaan sävelin. Luvassa on yhteensä kuudentoista rakastetun yhteislaulun tilaisuus, joiden lisäksi Vimma-kuorolaiset esittävät kaksi kappaletta. Tilaisuus päätetään juhlavasti Maa on niin kaunis -kappaleeseen.

Joululaulajaiset vetää maestrana tunnettu musiikin moniottelija Jaana Turunen. Paikan päälle kaupungintalon juhlasaliin mahtuu yli 200 laulajaa.

Kyseessä on kolmas kerta, kun Savon Sanomat haluaa tarjota lukijoilleen joululaulujen iloa striimin kautta.

Tilaisuus kestää noin 75 minuuttia. Teknisestä toteutuksesta vastaa Keltamusta Media.

Tule mukaan laulamaan 8. joulukuuta, kun Savon Sanomat striimaa joululaulukonsertin – Tänä vuonna yhteislauluihin voi osallistua paikan päällä tai verkon välityksellä