Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

IS: Savolaismiljonääri iski silmänsä hiihtolupaukseen: "Saa soittaa" – metsäkoneyhtiö käyttänyt miljoonia suomalaisen urheilun tukemiseen

Vieremäläisen metsäkoneyhtiö Ponssen suuromistaja, savolaismiljonääri Juha Vidgren, on iskenyt silmänsä uuteen suomalaiseen hiihtolupaukseen, kertoo Ilta-Sanomat.

Vidgren on yksi suomalaisen urheilun merkittävimpiä mesenaatteja. Ponsse on sponsoroinut esimerkiksi Iivo ja Kerttu Niskasta, keihäänheittäjä Tero Pitkämäkeä, lentopalloilija Antti Siltalaa ja ralliautoilija Esapekka Lappea. Joukkueurheilun puolella Ponssen logo on nähty esimerkiksi KalPan peliasussa.

– Joskus vuoden 2010 kohdilla Ponsse laittoi urheilusponsorointiin noin 300 000 euroa vuodessa. Summa on siitä jonkin verran kasvanut, mutta ei valtavasti, Vidgren sanoo Ilta-Sanomille.

Ponsse on siis käyttänyt urheilusponsorointiin yhteensä miljoonia euroja.

Yhtiö etsii jatkuvasti myös uusia urheilijoita talliinsa. Hiihtäjä Niko Anttola on viime aikoina tehnyt Vidgreniinkin suuren vaikutuksen.

– Saa soittaa. Voidaan puhua, Vidgren vinkkaa nuorelle hiihtäjälupaukselle Ilta-Sanomissa.

Vidgrenin mukaan seuraavaa sukupolvea, Niskasten jälkeiselle ajalle, pitää jo alkaa miettiä. Hänen mukaansa Anttola on selvästi poikkeuksellisen lahjakas nuori urheilija.

– Se hämmästyttää, miten kädestä suuhun monet erittäin hyvät, kansainvälisillä tavoitteilla treenaavat urheilijat Suomessa elävät. Kyllä ohuilla mennään, Ponssen suuromistaja sanoo.

Vidgrenin mukaan yhtiön mittaville sponsoroinneille on ennen kaikkea kolme syytä: perheen kiinnostus urheiluun, hyvän levittäminen Ylä-Savon alueelle ja uskominen huippu-urheilun esikuvavaikutukseen esimerkiksi lasten liikkumisessa.