Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jääkiekon MM-kisoista kaiken olennaisen kertoo Kisalehti!

Kuopion korttelimuseon kehittämiseen tuntuva avustus

Kuopion kulttuurihistoriallinen museo on saanut Museovirastolta 34 000 euron avustuksen Kuopion korttelimuseon konseptin kehittämiseksi vuosille 2023–2024.

Hankkeen tavoitteena on kehittää Kuopion korttelimuseon konseptia ja etsiä uusia avauksia museokokemuksen rikastamiseksi. Uuden konseptin suunnitteluun osallistetaan asiakkaita ja yhteistyökumppaneita.

– Kehittämistyössä halutaan säilyttää edelleen Kuopion korttelimuseon parhaimmat puolet, mutta kokonaisuutta voidaan rikastaa uudenlaisilla palveluilla. Uudistuksessa hyödynnetään museon asiantuntijaosaamista ja museon sisältöjä sekä otetaan huomioon kestävän kehityksen näkökulmat, kulttuurihistoriallisen museon tiedotteessa mainitaan.

Konseptin uudistamisen taustalla ovat myös Kuopion korttelimuseosta vapautuvat tilat, jotka etsivät uusia käyttötarkoituksia, kun osa Kuopion kulttuurihistoriallisen museon henkilökunnasta siirtyy uusiin tiloihin Postitalolle.

Museovirasto myöntää vuosittain avustusta ammatillisille museoille innovatiivisiin hankkeisiin, joiden tavoitteena on lisätä kulttuuriperinnön ja taiteen yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja merkitystä kehittämällä museoiden toimintamalleja sekä syventämällä museoiden ja yleisöjen välistä vuorovaikutusta. Avustusten tavoitteena on myös edistää sosiaalisesti, ekologisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti kestävää kulttuuriperintötyötä.