Savolaiskunnassa kasvanut 17-vuotias tyttö kertoo nimettömänä tarinansa.
“En oikein muista, millaista elämäni oli ennen kiusaamista. Syrjimistä ja haukkumista oli päiväkodista lähtien.
Aikuisilta kuulin aina lapsena miten reipas ja älykäs olen. Kuinka vaikutan paljon ikäistäni vanhemmalta. Jostain syystä mulla on kuitenkin aina ollut vaikeuksia saada kavereita. Olen aina erottunut joukosta, ja muut nuoret ovat vierastaneet minua.
Olin myös ainoa lapsi, eli olen aina ollut ihan yksin.
Asuin pienellä paikkakunnalla, ja siellä porukka ei paljoa koskaan vaihtunut ympäriltä. Samat kiusaajat olivat samalla luokalla päiväkodista yläasteen viimeisiin päiviin asti, osa vielä ammattikoulussakin.
Mua ei otettu leikkeihin mukaan ja olin aina yksin. Ala-asteella ystävystyin toiseen kiusattuun tyttöön, jolloin kiusaaminen vaan paheni.
Mua alettiin potkia ja töniä ja mua haukuttiin Pisan kaltevaksi torniksi, koska olin niin pitkä ja mulla oli huono ryhti. Teini-iässä mulle puhkesi paha akne, josta sain kuulla haukkumista.
Mulla todettiin ala-asteen lopulla lapsuuden pelko- ja ahdistuneisuushäiriö. Olin paljon poissa koulusta, kun ei ollut motivaatiota mennä sinne kiusaamisen takia. Kuitenkin pärjäsin koulussa tosi hyvin.
Sitten tutustuin erääseen tyttöön, jonka kautta löysin tieni pari vuotta vanhempien yläasteelaisten porukkaan. Sielläkin mua kiusattiin ja härkittiin, koska olin muita nuorempi.
Mua käytettiin rahallisesti hyväksi ja multa varasteltiin tupakkaa ja muuta omaisuutta. Sen porukan myötä myös musta itsestäni tuli kiusaaja. Olin todella vihainen ja ahdistunut koko ajan.
Mua ei otettu leikkeihin mukaan ja olin aina yksin.
Kotonakin oli paljon ongelmia ja tappelua äidin kanssa. Mun oloa helpotti, kun purin sitä huonolla käytöksellä. Jätin tahallani opiskelematta koulussa, koska en halunnut leimautua uudessa kaveriporukassa “hikeksi”.
Varastelin rahaa luokkalaisilta ja rahat kuluivat päihteisiin, niillä paha olo helpotti aina hetkeksi. Olin myös todella itsetuhoinen.
Kerroin äidille välillä koulukiusaamisestani. Äiti otti tämän koulun kanssa puheeksi, mutta asiat kuitenkin käsiteltiin aina vain yksittäisinä tapahtumina, eikä kiusaamiseen puututtu kokonaisuutena.
Ala-asteella mulla oli aina ”poikamaiset” vaatteet päällä, koska tykkäsin niistä. Mulla oli lyhyet hiukset ja harrastin paljon urheilua.
Yläasteen edetessä kasvatin hiukseni pitkiksi ja värjäsin ne. Aloin ymmärtämään enemmän vaatteiden ja meikkaamisen päälle, ja yhtäkkiä musta tulikin nätti ja suosittu. Moni poika tunnusti olevansa ihastunut minuun, ja mulla oli paljon kavereita.
Löysinkin itseni seurustelemasta väkivaltaisen poikaystäväni kanssa. Leikkasin hiukseni jälleen, ja ulkonäköni poikkesi taas valtavirrasta. Niin kiusaaminen jatkui.
Enää mua ei pahoinpidelty fyysisesti, mutta koin porukan ulkopuolelle jättämistä ja haukkumista. Eristäydyin kaikesta eikä elämässä ollut enää muuta, kuin päihteet ja poikaystävä, joka satutti minua.
9-luokalla mun piti ruveta miettimään jatkoa yläasteen jälkeen ja löysin taas motivaatiota koulunkäyntiin.
Se ei kuitenkaan ollut enää helppoa, koska olin tahallisesti laiminlyönyt opiskelut viime vuosina. Olin muista pahasti jäljessä.
Sen porukan myötä myös musta itsestäni tuli kiusaaja.
Tsemppasin kuitenkin ja lopulta sain todella hyvän todistuksen. Pienten mutkien kautta pääsin ammattikouluun haluamalleni alalle. Siellä kiusaaminen on loppunut.
Kiusaaminen jätti arvet. Uusiin ihmisten tutustuminen on hankalaa, kun ei millään opi luottamaan. Mukaan on jäänyt ahdistus siitä, että kaikki ajattelisivat musta jotain pahaa.
Nyt haluaisin sanoa koulukiusaajilleni, että ei olisi kannattanut kiusata. Tässä mä nimittäin vielä olen, edelleen omana itsenäni.
Pystyisin antamaan kiusaajilleni anteeksi, jos he tulisivat pyytämään. Osa on pyytänytkin anteeksi ja ollaan sovittu.
Muille koulukiusaamisesta kärsiville haluaisin sanoa, että vaikka se on joskus vaikea muistaa, niin kiusattu on ihan yhtä arvokas kuin kaikki muutkin.
Et ole asian kanssa yksin: tuhannet lapset ja nuoret Suomessa ovat koulukiusaamisen uhreja.”
Haastateltava halusi pysyä jutussa anonyymina. Jutun kirjoittaja kuuluu Savon Sanomien nuorten toimitukseen.