Kuopion Kameraseuran Petri Damstén on voittanut Pohjoismaisen valokuvamestaruuskilpailun mustavalkokuvien sarjassa. Damstén on Kuopion Kameraseuran tiedotteen mukaan kansainvälisten kuvakilpailujen kestomenestyjä.
Palkinnoista huolimatta Damsténia motivoi ennen kaikkea hyvien, itseä miellyttävien kuvien ottaminen, eikä niinkään kilpailumenestys.
– En koskaan kuvaa vain kisaa varten. Joskus ei kyllä ole sen kummempaa tarkoitusta kuin yrittää tehdä hyviä kuvia. Esimerkiksi Pilot-kuvan ajatus lähti siitä, kun huomasin, että kaverilla oli komea parta ja houkuttelin hänet studioon. Olihan tuossa muutenkin semmoinen teema, että kaikki kuvat voittaneessa mustavalkosarjassa olivat parrakkaita miehiä, Damstén sanoo tiedotteessa.
Mustavalkosarjan kokonaiskilpailun voittaja Damstén saavutti myös kuvakohtaisessa kokonaiskisassa mustavalkosarjassa pronssimitalin kuvallaan Pilot.
Pohjoismaiden kokonaiskilpailun lisäksi kisassa jaettiin myös jokaisen jäsenmaan tuomaroimat mitalit. Kuopion Kameraseuran jäsenet menestyivät myös näissä osakilpailuissa. Markus Sipilä voitti hopeaa mustavalkosarjassa kuvallaan Pinkerton. Merja Martikainen voitti niin ikään hopeaa mustavalkosarjassa Storm Woman Mono -kuvallaan. Petri Damstén voitti hopeaa värisarjassa kuvallaan Skeleton In The Closet.
Kuopion Kameraseura menestyi myös joukkueena erinomaisesti, sillä seura nappasi pronssia seurojen välisessä kilpailussa. Seura on ollut mitaleilla nyt neljä vuotta peräkkäin, tiedotteessa kerrotaan.
– Vaikuttaisi sille, että Kuopio on valokuvaajalle hyvä paikka kasvaa. On todella hienoa, että Kuopion Kameraseura on saanut jäsenistöönsä laajan joukon tasokkaita, innokkaita ja aktiivisia kuvaajia, iloitsee seuran puheenjohtaja Kari Kumpulainen.
– Seuratasolla tämä tarkoittaa sitä, että kuvausharrastusta aloitteleville jäsenille on tarjolla apua kokeneemmilta jäseniltä, mikä puolestaan kehittää koko seuran kuvaajien tasoa, Kumpulainen jatkaa tiedotteessa.
Kuopion Kameraseurasta kilpailuun osallistui yksitoista kuvaajaa: Petri Damstén, Seppo Hinkula, Jukka-Pekka Korpi-Vartiainen, Kari Kumpulainen, Jukka Lappalainen, Wille Markkanen, Merja Martikainen, Juha Saastamoinen, Markus Sipilä, Anne Tuomainen ja Seppo Vatanen.
Kaikki kilpailun tulokset voi katsoa täältä.