Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savon Sanomien kesälehti on ilmestynyt!

Maailmanluokan balettia Musiikkikeskuksessa marraskuussa – baletti vaihtoi nimensä Venäjän hyökkäyssodan myötä

International Festival Ballet esiintyy Kuopion Musiikkikeskuksessa marraskuussa. Esitettävänä teoksena on baletin klassikko Joutsenlampi.

Tähtiballerinoina esiintyvät Elizaveta Bogutskaya ja Nikita Moskalets, ja nuorempina lupauksina nähdään Anastasia Miliachenkoa ja Lorenzo Lodia.

Balettiryhmä vaihtoi nimensä Ukrainan sodan alkamisen jälkeen. Aiemmin baletti tunnettiin nimellä St Petersburg Festival Ballet. Suurin osa tanssijoista on ukrainalaisia. Saksassa päämajaansa pitävä baletti on ottanut kantaa sotaa vastaan sodan alusta asti.

Kuopion esiintyminen on yksi kolmesta kiertueen esityksestä, jossa kuullaan elävää musiikkia. Musiikista vastaa Turun, Hämeenlinnan ja Kuopion esityksissä Baltian festivaaliorkesteri kapellimestarinaan Normunds Vaicis.

Kahdeksan kaupungin kiertueen tekevä International Festival Ballet nähdään myös Turussa, Porvoossa, Hämeenlinnassa, Kuhmossa, Helsingissä, Jyväskylässä ja Oulussa. Kahdessa jälkimmäisessä balettiryhmä esittää teoksen Pähkinänsärkijä.

International Festival Ballet: Joutsenlampi Kuopion Musiikkikeskuksessa perjantaina 17.11.2023. Liput myynnissä 30.5. alkaen.