Riistaveden kirjasto on suljettuna 26.6. alkaen, kerrotaan Kuopion kaupunginkirjastolta. Syynä on Riistaveden kirjaston muutto Riistaveden uuteen monitoimijataloon.
Nykyisen kirjaston viimeinen aukiolopäivä asiakkaille on jo 22.6. Uusi kirjasto avautuu Riistaveden monitoimijatalossa elokuun alkupuolella eli 10.8.
Kun Riistaveden kirjasto on suljettuna, sinne ei voi palauttaa aineistoa, lainata tai noutaa varauksia. Ulkopalautusluukkukin on poissa käytöstä.
Riistaveden kirjaston henkilökunta toivoo, että kesälukemista lainattaisiin nyt ennen kirjaston sulkua mahdollisimman paljon. Lainatulla aineistolla on pitkä laina-aika siirtymäajalle: 1.9. saakka.
Kirjaston sulkuaikana aineistoa pystyy palauttamaan muihin Kuopion kaupunginkirjaston toimipisteisiin. Varauksia ja kaukolainojakin pystyy siirtämään noudettavaksi toiseen kirjastoon.