Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savon Sanomien kesälehti on ilmestynyt!

"Mulla on visio, vaatteet putoo hissiin jo" – tällainen on BESSin esittämä, erotiikkaa tihkuva kesäkumibiisi

Vuoden 2023 kesäkumibiisi on julkistettu. Perjantaina julkaistun kappaleen esittäjä on BESS, yksi tämän hetken suosituimmista suomalaisista artisteista.

Kappale on Missio, ja kesäkumibiisillä on tuttuun tapaan hikevä tunnelma.

– Biisissä on kyse kahden ihmisen kohtaamisesta ja magneettisesta vetovoimasta, BESS kertoo.

BESS nousi laajaan tietoisuuteen vuoden 2022 Uuden Musiikin Kilpailusta Ram Pam Pam -kappaleellaan. Ram Pam Pam teki suomalaista radiohistoriaa viime vuonna, oltuaan 19 viikkoa putkeen Suomen radiokanavien soitetuin kappale.

Pohjois-Savossa kesäkumibiisiä pääsee kuulemaan livenä muun muassa Tahko Juhannuksessa, Kuopion viinijuhlilla ja Iisalmen Runnirockissa.

BESS - Missio

Kesäkumi-kampanja järjestetään tänä vuonna 28. kerran. Viime vuoden kesäkumibiisi oli Ettan ja Isaac Senen Rakastellaan.

Lue myös: Kuopiossa esiintynyt Isaac Sene kertoo: "On mahtavaa tehdä unelmaduunia" – tuore kesäkumibiisi Ettan kanssa valistaa pehmeästi

Kampanjan pääteemana on turvallinen olo seksiä harrastaessa.

– Kolme tärkeintä asiaa ovat luottamus, kunnioitus ja suostumus. Jos tämä pyhä kolminaisuus ei toteudu, niin älkää tehkö mitään, BESS sanoo tiedotteessa.

– Vastavuoroinen halu ja suostumus ovat kaiken perusta, sanoo Syöpäjärjestöjen terveyden edistämisen asiantuntija Tuulia Råmark.

Kesäkumi-kampanjan toteuttavat YleX, Suomen Punainen Risti, Syöpäjärjestöt ja Sotilaskotiliitto, ja Sosiaali- ja terveysministeriö on mukana kampanjan tukijana. Kampanjassa jaetaan kymmeniä tuhansia kondomeja kesän tapahtumissa.