Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savon Sanomien kesälehti on ilmestynyt!

Tämän konsertin eteen Katariina Kummala teki töitä viisi vuotta – nyt se soi Kuopion Musiikkikeskuksen johtajan jäähyväisiksi

Tästä on tulossa liikuttava hetki, veikkaa Kuopion Musiikkikeskuksen väistyvä johtaja Katariina Kummala kaksi päivää ennen konserttikevään kohokohtaa, Kuopion ja Oulun kaupunginorkesterien yhteiskonserttia.

Kun Igor Stravinskyn maailmaa ravistellut balettiteos Kevätuhri alkaa soida yli sadan hengen voimin, saa eräs pitkä ja raskaskin työrupeama päätöksensä.

Yhteiskonsertti oli ensimmäisiä asioita, joita Kummala laittoi vireille aloitettuaan Musiikkikeskuksen johtajana vuonna 2018. Työparikseen Kuopioon hän sai myöhemmin samana vuonna ylikapellimestari Jaakko Kuusiston (1974–2022).

Kummala ja Kuusisto tunsivat toisensa Oulu Sinfoniasta. Kummala oli työskennellyt orkesterin tuottajana, Kuusisto tehnyt pitkään taiteellista yhteistyötä orkesterin kanssa.

– Aloimme tietenkin heti miettiä, mitä hienoa haluaisimme yhdessä tehdä. Suunnittelimme kaksi isoa konserttia, joista Karita Mattilan konsertin saimme toteutettua, kertoo puhelimitse Oulusta harjoituksista tavoitettu Kummala.

Kevätuhrin alkuperäiset esityspäivät olisivat olleet maaliskuussa 2020. Juuri silloin maailma muuttui.

– Vielä edellisen keskiviikon 15.3. Miljoonasade-konsertti saatiin pidettyä normaalisti. Seuraavana maanantaina meidän olisi pitänyt lähteä Ouluun harjoittelemaan Kevätuhria. Torstaina 16.3. Suomeen julistettiin poikkeusolot, emmekä lähteneet minnekään.

Kummala muistuttaa, että Kevätuhrin suurin työ oli jo tehty, kun Suomi suljettiin.

– Muusikot olivat tietenkin harjoitelleet teoksen stemmat, ja tuotantopuolella olimme tehneet kaikki järjestelyt, joita sadan hengen kokoonpanoon ja kahdessa eri kaupungissa järjestettäviin konsertteihin tarvitaan.

Koronatilanne helpotti hieman kesällä, mutta huonot uutiset jatkuivat. Heinäkuussa 2020 Jaakko Kuusisto sai tietää aivokasvaimestaan. Kapellimestari jatkoi työntekoaan ja sävelsi sinfoniaa, oli oma energinen itsensä, mutta kertoi avoimesti myös sairauden etenemisestä.

Lopulta helmikuussa 2022 tuli viesti Kuusiston poismenosta. Kuopion kaupunginorkesteri oli menettänyt ylikapellimestarin, Kevätuhri kapellimestarin, koko maailma säveltäjän ja moni myös läheisen ihmisen.

Kummala kertoo, että hänen viiteen Kuopion vuoteensa osui paljon asioita, joihin ei olisi voinut varautua millään tavalla.

– Niissä tilanteissa reagoimme ja teimme, mitä voimme. Aika harvoin pystyimme ennakoimaan tulevaa, asiat eivät vain olleet omissa käsissä.

Kummala muistuttaa, että pandemia muutti hänen työnsä olemuksen läpikotaisin.

– Orkesteri- ja tapahtuma-alalla katsotaan asioita pitkällä syklillä eteenpäin. Toiminta on raamitettu kahden tai kolmen vuoden päähän, ja pidemmällekin jos tulossa on esimerkiksi juhlavuosia.

Pandemian aikana kokoontumisrajoitukset muuttuivat muutaman päivän varoitusajalla. Konsertteja siirrettiin eteenpäin, ja vanhoista sitoumuksista muodostui suma, jonka purkaminen oli oma haasteensa.

– Se, että poikkeusajasta on selvitty, on yhteistyön ansiota. En voi riittävästi hehkuttaa henkilökuntaa, joka on vetänyt yhtä köyttä nämä vuodet, Kummala kiittelee.

– Minulle on ollut henkilökohtaisesti tosi huojentavaa myös se, että Kuopion kaupunginorkesteri sai uuden ylikapellimestarin, ja sain Kuopiossa kokea vielä puoli vuotta yhteistyötä Eugene Tziganen kanssa. Esteet ovat hävinneet, ja olemme pystyneet jälleen katsomaan tulevaisuuteen.

Matkan varrella Kevätuhri on muuttunut. Yli satahenkistä yhteisorkesteria johtaa lauantaina Kuopiossa kapellimestari Rumon Gamba.

Alun perin konserttiohjelmaan kuului Modest Musorgskin Kuoleman lauluja ja tansseja basso Matti Salmisen tulkitsemina. Nyt laulusolistin paikan ottaa brittibaritoni sir Simon Keenlyside, ja konserttiohjelmassa kuullaan Vaeltavan kisällin lauluja Gustav Mahlerilta.

Kun Kummala katsoo kahden orkesterin yhteensulautumaa, näkee hän tuttujen kasvojen lisäksi jotakin, joka liittyy syvästi orkesterityön olemukseen.

– Näen valtavasti osaamista ja ammattitaitoa, mutta vielä enemmän näen yhteistyötä. Lavalla on päälle sata soittajaa. Suurimmalla osalla on uusi pulttikaveri, tutun kaverin sijasta vieressä istuukin toisen orkesterin soittaja.

– Orkesteri on sellainen instrumentti, missä yhteistyön merkitys kiteytyy. Jo maanantaina harjoituksissa kaikki kuulosti älyttömän hyvältä, mutta seuraavana ja sitä seuraavana päivänä Rumon on työstänyt esille aina vain lisää vastakohtia, sävyjä, karaktäärejä. Tämä kehitys tapahtuu vain yhdessä tekemällä.

Kuopio on tehnyt aktiivisesti yhteistyötä naapurikaupunkien orkesterien kanssa tuodakseen 1900-luvun suurteoksia kotiyleisön kuultaville. Kummala toivoo, että yhteistyö myös Oulu Sinfonian kanssa jatkuu myös hänen johtajuuskautensa jälkeen.

– Kuopion orkesteri on suurin keskisuurista ja Oulun orkesteri pienin suurista orkestereista. Yhdessä ne muodostavat sellaisen orkesterin, joka pystyy soittamaan melkein mitä tahansa.

Kummala tuntee kuopiolaistaustaisen Jari Eskolan, joka aloittaa Musiikkikeskuksen johtajana syksyllä.

Mitä hän sanoisi seuraajalleen evästykseksi?

– Sain aloittaessani apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkankaalta kaksi neuvoa. Ensimmäinen oli: ole rohkea. Tätä työtä tehdään omalla persoonalla.

– Toinen neuvo oli: pidä huolta jaksamisesta.

Seuraavat kuukaudet Kummala aikoo noudattaa neuvoa ja viettää läheisten seurasta nauttien, mökillä lepäillen ja kulttuuritapahtumia kierrellen. Perheen tukikohta siirtyi Ouluun jo viime syksynä, ja sieltä on löytynyt myös Kummalan seuraava työpaikka.

– Syksyllä aloitan Taiteen edistämiskeskuksen Taiken Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun erityisasiantuntijana.

Kausikonsertti 8: Kevätuhri kuullaan Kuopion Musiikkikeskuksessa lauantaina 27.5. klo 16. Kuopion kaupunginorkesteria ja Oulu Sinfoniaa johtaa Rumon Gamba.