Nelilapsisen perheen kriteerit unelmakodille: sijainti, kunto, koko
Kuusihenkinen perhe ahtautui kolmioon, kunnes löytyi unelmien talo – katso, miten pientalot käyvät kaupaksi omassa kunnassasi
Kalle Partasen ja Susanna Kettusen nelilapsinen perhe löysi vuoden etsinnän jälkeen omakotitalon Iisalmen Kirkonsalmelta. Pohjois-Savossa pientalokauppa käy yhä vilkkaasti monissa kunnissa, vaikka väkiluku on vuosikymmeniä vähentynyt. Alla olevasta graafista näet oman kuntasi tilanteen.
Kalle Partasen ja Susanna Kettusen nelilapsinen perhe muutti juhannuksen aikoihin uuteen kotiin Iisalmessa. Perhe oli etsinyt sopivaa taloa jo pidemmän aikaa, ja nyt osuivat kohdalleen sijainti, kunto ja koko.
Talo sijaitsee Kirkonsalmella noin kilometrin päässä keskustasta.
– Toiveena oli, että koulu ja keskusta olisivat lähellä. Uskomatonta on, että koti sattuu sijaitsemaan myös molempien työpaikan vieressä, Partanen viittaa etupihalta pilkottavaan Iisalmen sairaalan valkoiseen nurkkaan.
Hän ja avovaimonsa työskentelevät sosiaali- ja terveysalalla.
Lapset voivat jatkaa samassa koulussa, paitsi esikoinen Vilppu, joka menee syksyllä yläkouluun.
Tämä juttu on maksuton
Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.